Mirka kirjoitti:
Hiilaria ei ole mitään järkeä korvata rasvalla, jos aikoo laihtua. Rasvaa toki tarvitaan määränsä, mutta ei välttämättä yhtään enempää kuin normaaliruokavaliolla (edellyttäen että taustalla ei ole ollut rasvakammoa.)
Mulla on tainnut mennä juurikin noin nyt viimeiset pari kuukautta. Eilen äkkäsin sellaisen yllättävän seikan, että voin kulutukseni on tainnut suorastaan
vähentyä, koska ei tule syötyä juurikaan voileipiä. Paistorasvana käytin voi-oliiviöljyseosta aikaisemminkin, samoin lisäisin voinokareita höyrytettyjen kasvisten päälle. Rasvakammotaustaa ei siis ole. Mutta voilevät (siis päällä ehtaa voita), sen suurimman heikkouteni, olen jättänyt pois, mitä nyt ehkä kahdesti viikossa otan kymmenen gramman täysjyväleipäpalan ja päälle toisen mokoman voita

. Paino on pudonnut, ehkä hitaasti mutta toivottavasti sitä varmemmin ja pysyvämmin. (Toinen mikä sitten on vähentynyt on hedelmät ja kolmantena maitotuotteet, juustovoileipien poistuttua ohjelmistosta.)
_________________

Karppauksentapainen aloitettu 28.12.2010
Tavoitteena lievä ylipaino (72,5 - 86,5 kg) loppuiäksi.
Ruokapäiväkirja kesältä 2011