Jos se marjarahkakerma nyt silti kuitenkin tuntuu kaipaavan makeutusta, niin makeutusaineista on ketjuja täällä montakin!
Meillä isäntä ei karppaa. Teen hänelle toisinaan edelleen makaronilaatikkoa ja muita vuokaruokia - itse en niinkään niistä perusta, vaan syön mieluiten salaattia proteiinin kanssa -yhdistelmiä eli me syödään osin eri ruokia. Näin kesällä tulee grillattua paljon ja silloin hän syö samaa sapuskaa kuin minäkin. Sekin auttaa jo asiaa kun osa päivän ruoista on samoja ja vain osa eri sapuskaa. Meilläkin toimii niin, että kun itse syön proteiinia salaatin kanssa (esim. on vaikka kanankoipia leivinuunissa hautumassa) niin pistän miehelle keittymään riisit niiden kanssa - ei se oikeasti ole vaiva eikä mikään, kun riisit keittää sillä ohjeella, että kun se oikea määrä vettä on imeytynyt niihin, riisi on valmista. Kuulosti hyvältä idealta tuo kahden vuoan systeemi.
Salaatin kanssa on helppoa syödä monenlaista proteiinia. Välillä niitä kuivakoita kanakuutioita (silloin tarvii texmex-kastikkeella maustettua creme fraichea tai majoneesia sekaan!), välillä kinkkua, välillä Kivikylän Wanhanajan nakkeja pätkittynä, välillä edellisillan grillilihaa, toisinaan lämminsavulohta, toisinaan kylmäsavulohta, juustot käy hyvin, suolattua cashew-pähkinää pikkuisen sekaan (sopii kanan ja lohen kanssa aivan loistavasti), voi tehdä tonnikalasalaattia, fetasalaattia... Tossa lähinnä mun lempparit, kullakin on omansa. En mä tomaattiinkaan sylje, mutta kurkku on kyllä monessa salaatissa mukana, samoin voi viipaloida suolakurkkua pikkupaloiksi sekaan vähäsen. Tomaatissa on pikkuisen enemmän hiilareita mutta ei se mua ole vielä kaatanut. Sipulikin on musta hyvää renkaina salaatissa. Kunhan vaan muistaa riittävästi rasvaa sekaan, majoneesia esim. eikä pelkkää salaatinkastiketta (koska niissä on monesti sokeria jonkin verran, kannattaa tutkia). Salaatista sinänsä tekee mun mielestä hyvän sekin, että se varsinainen "salaattiaines" on riittävän rapeaa ja tuoretta, sellainen lääsähtänyt lollo rosso ei ole mistään kotoisin!

Monta laatua sekaisin on monesti hyvä ratkaisu. Salaatteja saa myös sikakalliina valmispusseina Rainbowlta ja Pirkalta esim. ja ne on käteviä jos tarvii ottaa mukaan sapuskaa johonkin.