karppari55 kirjoitti:
Lai Ho kirjoitti:
No nyt vastaan tuohon provoon ensimmäisellä viestilläni, kun se oli aikamoinen tuotos.
Hienoa, että tulee tuota faktaa, kiitos siitä. (Otan tuota varten illalla aikaa ja sanakirjan viereen, että saan siitä selkoa.) Voisitko kuitenkin kertoa muutamalla lauseella mitä tuo sinun selontekosi piti sisällään, koska aihe kiinnostaa.

Tylsyys iski, suomensin jotakuinkin sinne suuntaan...
Faktoja diabeteksestaDiabeteksen yleisyys on saavuttanut epidemian mittasuhteet.
WHO ennustaa, että kehitysmaat kantavat tämän epidemian ikävimmät seuraukset 2000-luvulla. Tällä hetkellä enemmän kuin 70 % diabetesta sairastavista ihmisistä elää matala- ja keskituloisissa maissa.
- Diabetesta sairasti vuonna 2010 noin 285 miljoonaa ihmistä, mikä vastaa 6,4 prosenttia maapallon aikuisväestöstä. Luvun odotetaan kasvavan 438 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä, jolloin se vastaa 7,8 % aikuisväestöstä.
- Maailmanlaajuinen diabeteksen esiintyminen on 6,4 % ja se vaihtelee Läntisen Tyynenmeren 10,2 %:sta Afrikan 3,8 %:iin. Afrikan seudun odotetaan kuitenkin kokevan suurimman kasvun.
- 70 % nykyisistä diabetestapauksista esiintyy matala- ja keskituloisissa maissa. Intiassa, jossa arvion mukaan 50,8 miljoona ihmistä elää diabeteksen kanssa, on maailman suurin diabetesta sairastava väestö, ja sitä seuraa Kiina 43,2 miljoonalla.
- Suurin ikäryhmä diabeteksen vaikutuksen alainen ikäryhmä on 40-59-vuotiaat. Vuoteen 2030 mennessä tämän "ennätyksen" oletetaan siirtyvän ikäryhmään 60-79, jossa sairastapauksia on noin 196 miljoonaa.
- Diabetes on yksi suurimmista ennenaikaisen sairauden ja kuoleman aiheuttajista maailman laajuisesti. Ei-tartuntataudit, mukaanlukien diabetes, ovat syynä 60 prosenttiin kuolemista koko maailmassa.
Riittämättömät diagnoosit ja hoito- Kehitysmaissa vähemmän kuin puolet ihmisistä, jotka sairastavat diabetestä, on diagnosoitu. Ilman oikein ajoitettua diagnoosia ja asianmukaista hoitoa, diabeteksen aiheuttamat komplikaatiot ja sairaalloisuus nousevat eksponentaalisesti.
- Kakkostyypin diabetes voi olla huomaamaton vuosia ja diagnoosi tehdään usein siihen liittyvien komplikaatioiden perusteella tai sattumalta epätavallisia tuloksia antavassa veri- tai virtsakokeessa.
- Tutkimusten mukaan 85 %:lla kaikista diabetikoista Etelä-Afrikassa on diagnosoimaton diabetes, 80 %:lla Cameronissa, 70 %:lla Ghanassa ja yli 80 %:lla Tanzaniassa.
- Diabeteksestä johtuvien kuolemien lukumäärä vuonna 2010 nousi 5,5 % suuremmaksi kuin vuoden 2007 arviot. Tämän kasvun aiheuttaa suurilta osin 29 % nousu diabetekseen johtavien kuolemien määrässä Pohjois-Amerikassa ja Karibian alueella, 12 % nousu Kaakkois-Aasian alueella ja 11 % nousu läntisellä Tyynenmeren alueella.
- Kakkostyypin diabetes on syyllinen 85-95 prosenttiin kaikista diabetessairastumisista korkean tulotason maissa ja saattaa olla syynä vielä suurempiin prosenttilukuihin matala- ja keskituloisissa maissa.
- 80 % kakkostyypin diabeteksesta on estettävissä ruokavaliomuutoksilla, fyysisen aktiivisuuden lisäämisellä ja elinympäristön parantamisella. Kuitenkin ilman tehokasta esto- ja kontrollointiohjelmaa diabetestapaukset mitä todennäköisimmin jatkavat kasvuaan joka puolella maailmaa.
- Insuliini on elintärkeää ykköstyypin diabetesta sairastavien ihmisten hengissäsäilymisen kannalta ja sitä tarvitsevat usein lopulta myös kakkostyypin diabetesta sairastavat. Vaikka insuliinin korvaamaton rooli tunnustetaan sisällyttämällä se WHO:n Essential Medicines Listille, insuliinia ei silti ole tarjolla ilman jakelukatkoksia monissa osissa kehitysmaita.
Diabeteskulut – taakka perheille ja yhteiskunnalle- Diabetesta sairastavien ihmisten ja heidän perheidensä kantama taudista aiheutuva taloudellinen taakka riippuu heidän taloudellisesta tilanteestaan ja heidän asuinmaidensa sosiaalivakuutuspolitiikasta. Köyhimmissä maissa diabetestä sairastavat kantavat perheineen lähestulkoon kokonaan ne hoitokustannukset, jollaisiin heillä on varaa.
- Latinalaisessa Amerikassa perheet maksavat 40-60 % hoitokustannuksista omasta pussistaan. Mozambikissa yhden henkilön diabeteshoito vie 75 % tuloista per capita, Malilla 61 %, Vietnamissa 51 % ja Zambiassa 21%.
- Ostovoiman eroja korjaavissa kansainvälisissä dollareissa (ID) ilmaistuna arvioidut maailmanlaajuiset diabeteksesta syntyvät kulut ovat vähintään ID 418 miljardia vuonna 2010 ja vähintään ID 561 miljardia 2030. Arvioituna keskimäärin ID 878 per henkilö käytetään diabetekseen koko maapallolla.
- Terveydenhoitokulujen nousun lisäksi diabetes rasittaa taloutta hukattuna tuottavuutena ja menetettynä taloudellisena kasvuna. Suurin taloudellinen taakka on rahallinen arvo, joka liittyy työkyvyttömyyteen ja elinajanlyhentymiseen johtuen taudista itsestään ja siihen liittyvistä komplikaatioista.
- WHO ennusti kansantulon vuosien 2005 ja 2015 välisten diabeteksestä ja sydän- ja verisuonitaudeista johtuvien nettotappioiden olevan ID 557,7 miljardia Kiinassa, ID 303,2 miljardia Venäjällä, ID 336,6 miljardia Intiassa, ID 49,2 miljardia Brasiliassa ja ID 2,5 miljardia Tanzaniassa (2005 ID).
- Ilman väliintuloa kuolleisuus ja sairastuminen diabetekseen ja muihin ei-tarttuviin tauteihin jatkaa kasvuaan. WHO ennustaa, että näiden terveysongelmien aiheuttamat kuolemat lisääntyvät 17 % seuraavan vuosikymmenen aikana maailmanlaajuisesti, ja suurin nousu tästä tulee tapahtumaan matala- ja keskituloisissa maissa, pääasiassa Afrikassa (27%) ja itäsen Välimeren alueella (25 %).
Lähde: IDF, Diabetes Atlas, 4th edition
- - -
Ohhoh, sorry. Vähän väsähdin loppua kohti ja se näkyy käännöksessäkin.

Kaipa tuosta jotain tolkkua saa.