^Kiitoksia "osanotosta menetykseeni"

Puntari pysähtyi tänä aamuna samaan kilolukemaan (vaikka illallisen vielä söinkin ihan suunnitelman mukaan), joten voinen nyt pitää itseäni virallisesti alle satakiloisena

Varmaan se siinä seilaa muutamia päiviä edestakaisin maagisen rajan ylä- ja alapuolelle, mutta jos kuun loppuun mennessä asettuisi tukevasti kaksinumeroiseen lukemaan?
Ajattelin, että 90-luvulle voisi löytyä muutama mukava välietappi: 97-kiloisena voisin sanoa saavuttaneeni lukioaikojeni painon - painoin silloin enimmilläni 97 kiloa, mista paino sitten lähti itsekseen alaspäin, ja niihin lukuihin en sitten uudelleen lihonutkaan kuin tällä vuosituhannella vasta (jos oikein muistan). Sitten 94,5 kg olisi etappi, jolloin voisin mennä työterveyshuoltoon mittauttamaan verenpaineen ja veren rasva-arvot, silloin olisin laihtunut 10 % siitä mitä painoin terveydenhoitajan syynissä nykyistä työtä aloittaessani. Verenpaine oli tuolloin hieman koholla, rasvat ok. Katsoisin onko se paine siitä pudonnut. Tämän loppuvuoden nyt jos saisin pidettyä painoa yhdeksiköllä alkavana, kasin tavoittelu saa suosiolla jäädä ensi vuoteen. Ei sitä liian nopeasti passaa laihtua, parempi keskittyä opettelemaan uutta ruoka- ja elämäntapaa kuin laihduttamiseen.
_________________

Karppauksentapainen aloitettu 28.12.2010
Tavoitteena lievä ylipaino (72,5 - 86,5 kg) loppuiäksi.
Ruokapäiväkirja kesältä 2011