karppaus.infon arkistoitu foorumi

Tänään on 2026-07-03 00:49:15

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 54 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 3 Seuraava
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2012-05-07 09:09:36 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Heipsan kaikille! :)

Olen 25 -vuotias aloitteleva karppailija nainen. Sain esikoiseni viimevuoden kesäkuussa jolloin tein vakaan päätöksen, että vuodessa saan kaikki raskauskilot pois. Nyt elellään jo toukokuuta ja vieläkin kiloja löytyy, joten päätin ryhtyä valittamisesta tosi toimiin. Karppausta kokeilin jo alkuvuodesta skeptisesti kaksi viikkoa. Skeptisyys karisi äkkiä pois kun voin paremmin kuin koskaan! Miehelleni dieetti ei sopinut lainkaan ja hänen lopettaessa, myös oma motivaatio oli vaikea pitää yllä. Nyt kevään myötä olen sen kuitenkin jälleen löytänyt, joten tavoittelu omaa silmää miellyttävää kroppaa kohtaan voi alkaa. Kiloissa haluaisin saada noin 8 pois, mutta yleinen tavoitteeni on, että voin hyvin ja voin vetäistä lempifarkkuni ja t-paidan jälleen päälleni ja tuntea oloni hyväksi! Liikuntaa pyrin harrastamaan kolme kertaa viikossa joko jumppaamalla kuntokeskuksella tai sitten internetistä löytämäni ohjelman tahtiin (suunniteltu kiireisille äideille :D). Vaunujen kanssa aion käydä ulkoilemassa päivittäin vähintään 30 min. Laitan punnitukset ja mittaustulokset tänne kerran viikossa.

Nyt mitat 7.5.2012:

Paino 68.7 kg
Vyötärön ymp. 85.5 cm
Ahteri: 105 cm
Rinnan ymp. 90.5 cm


Ihanaa kevättä kaikille ja tsemppiä karppaukseen! :)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-07 09:11:19 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Niin ja tosissaan pituutta tästä rouvasta löytyy 166 cm.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-07 09:55:26 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-04-12 07:14:07
Viestit: 59
Tsemppiä pudotukseen :)

Itselläni oli 10kg jäljellä vielä kiloja, vaikka lapsi oli jo yli vuoden. Päätin myös ottaa itseäni niskasta kiinni vihdoin ja nyt on ensimmäiset 3kg karistettu :)
Hiljaa (ja hyvin syömällä) hyvä tulee :mrgreen:

_________________
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-07 13:18:30 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Kiitos tsempeistä IdaMarie! Sinne kanssa kovasti tsemppiä! :) Oon aina ollu aika kärsimätön, että ootan kovasti että tulokset alkaa näkymään! Jos se vaikka meniski, et nopeesti hyvä tulee! :mrgreen:


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-07 15:02:03 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-04-12 07:14:07
Viestit: 59
Normaalipainon sisällä pudottaminen saattaa vissiin olla hiukan haasteellisempaa, mutta pitkäjänteisyydellä saat varmasti tuloksia aikaan :)

_________________
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-07 17:17:18 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Tuon olen huomannut valitettavasti itsekkin. Raskauden aikana tuli + 25 kg ja tänne alle 70 kg meno oli suht tuskatonta ja sitten tyssäsi. Mutta, kiitos karppauksen loppu laihdutuskaan ei tule olemaan tuskaa, vaan yhtä juhlaa! :wink:


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-07 19:11:48 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2012-02-23 12:29:49
Viestit: 10345
Haasteita toisen erilainen ruokailu tuo. Mutta voit tehdä kummallekkin sopivan ruuan ja molemmille omat lisukkeet. Loppujen lopuksi aika iisiä...
Monesti leivän pois jättäminen riittää, ja sokerin, ja pastan, ja ja ja

Tsemppiä ja nauti pienestä ihmeestä, ne on pieniä vain pieninä [-X

_________________
Kuva

En se minä ollut ja siksi toiseksi se oli vahinko.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-09 09:19:03 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Kiitos tsempeistä! :) Pikku ihme hyötyy kun mamma taas karppaa ja liikkuu, kohta on energiaa telmiä entistäkin enemmän! ;)
Ja hyvin on ruuat miehelle maistunut. Eilen tein "lasagnen" munakoisosta ja meni kuin kuumille kiville! On muutenkin hyvin kannustava tuo minun mies, että oma itsekuri on toisen ruokavaliota katsellessa ainoa haaste! :D


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-11 07:27:33 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2012-02-23 12:29:49
Viestit: 10345
Hyvä jos puoliso osallistuu/kannustaa. Voi sille siipalle keittää ne pari pottua jos niitä halajaa...
Ja lasten kanssa hyvä että energiaa on.
Olen itse ihastunut tuohon lassakaan kesäkurpitsasta. Kaikki muut sörsselit siinä vaihtuukin. Jauheliha, kebab, kinkku, broileri.
Ja juustot, kermat ja ranskankerman sen mukaan mitä kaapista löytyy. Ja joskus tomaattipureeta... monipuolisia nämä ruuat!

_________________
Kuva

En se minä ollut ja siksi toiseksi se oli vahinko.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-11 08:34:59 
Poissa
Hullukarppi
Hullukarppi

Liittynyt: 2007-11-07 05:54:49
Viestit: 5522
Lainaa:
Olen itse ihastunut tuohon lassakaan kesäkurpitsasta.


Mä en koskaan jaksa itkettää kurppaa, joten paan sekaan muutaman lassalevyn imemään nestettä.
Mutta!!! Mun hiilirajat onkin tuossa 40 --> joten kestää laitella.

Tsemppiä kilotaistoon! :lol:

_________________
Hullu se o, ei sen kaa voi olla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-11 08:49:36 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Haha Madwoman, reilupeli ;) Kiitos tsempeistä!
Eka viikonloppu edessä ja ensimmäinen äitienpäivä sekä sukujuhlat tiedossa. Mites niistä sukujuhlista selvitään ilman, että loukkaa ketään syömättömyydellä? Menenkö piiloon piirakoilta yms.? :D Ekalla karppi kokeilulla tein sen virheen (siis itselle osoittautui virheeksi, muille voi toimia), että pidin punnitus päivän aina perjantaina. Voi sitä syömisen määrää kun laskin, että seuraavaan punnitukseenhan on vielä viikko. Nyt punnituspäiväni on maanantai ja tuntuu kyllä lisäävään motivaatiota pysyä ruodussa myös viikonloppuna kun haluaa, että vaakaan ilmestyy kauniitä lukuja maanantaina! ;) Ja muutenkin, voihan vaaka! Musta on tullut taas ihan riippuvainen siihen kapistukseen. Ravailen siinä sitten kotihommien ja vauvanhoidon lomassa pariin otteeseen päivässä, hulluko vai pelkästään innostunut?? :D Viikonloppuja kaikille!!!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-11 18:41:49 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2012-02-23 12:29:49
Viestit: 10345
Hyviä ohjeita juhlasyömisiin löytyy foorumilta kyllä.
Ehkä se ykkösohje on että syö ennen juhlia niin että voit sanoa ettei jaksa.
Kakkosena pähkinäpussi evääksi.
Kolme syö leivistä vain pääliset, sitten sanot olevasi täysi.
Neljä syö kermakakusta kermat.

_________________
Kuva

En se minä ollut ja siksi toiseksi se oli vahinko.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-14 09:26:24 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Sieltähän se pompsahti, ensimmäinen maanantai. Viikko meni kivasti, joskaan en ihan joka päivä lenkillä käynyt!
Viikonloppu meni melko hyvin, ainoastaan annoskoot ja ruokarytmi jäi vähän vähemmälle tuijottelulle, mutta karppaus onnistui muuten hyvin. Tiedän, että ekalla viikolla lähtee lähinnä nesteitä, mutta aivan sama mulle mitä tippui, kuhan vaan tippui :D Tässä viikon tulokset:

ma 14.5:

Paino 65,4 kg (-3,3 kg) =D>
Vyötärön ymp. 85,5 cm (ei muutosta, tosin jenkkikset on mielestäni vähemmän esillä)
Ahteri 104 cm (-1 cm)
Rinnan ymp. 90 cm (-0,5 cm)

Noh, seuraavaa punnitusta kohden sitten, tämä viikko osoittaa lähteekö paino oikeasti putoamaan! Tsemppiä kaikille viikkoon!! :)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-15 09:04:06 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2012-02-23 12:29:49
Viestit: 10345
Madwoman kirjoitti:
Lainaa:
Olen itse ihastunut tuohon lassakaan kesäkurpitsasta.


Mä en koskaan jaksa itkettää kurppaa, joten paan sekaan muutaman lassalevyn imemään nestettä.
Mutta!!! Mun hiilirajat onkin tuossa 40 --> joten kestää laitella.

Tsemppiä kilotaistoon! :lol:


En minäkään enää niitä itketä, yritän olla kiltti.
Ensin teen kurpasta ranskalaisten kokoisia tikkuja (on sellainen viipalointi vehje), sitten vuokaan ja vuoka uuniin.
Uuni lämpiämään ja kastikkeen tekoon. Viipaleet kuivuu uunin lämmetessä.
Suolaa laitan vain kastikkeeseen muuten liian suolaista minun suuhun.

Hyvin olet aloittanut!
jatkakaa.

_________________
Kuva

En se minä ollut ja siksi toiseksi se oli vahinko.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-16 09:22:03 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
iso isä kirjoitti:
Madwoman kirjoitti:
Lainaa:
Olen itse ihastunut tuohon lassakaan kesäkurpitsasta.


Mä en koskaan jaksa itkettää kurppaa, joten paan sekaan muutaman lassalevyn imemään nestettä.
Mutta!!! Mun hiilirajat onkin tuossa 40 --> joten kestää laitella.

Tsemppiä kilotaistoon! :lol:


En minäkään enää niitä itketä, yritän olla kiltti.
Ensin teen kurpasta ranskalaisten kokoisia tikkuja (on sellainen viipalointi vehje), sitten vuokaan ja vuoka uuniin.
Uuni lämpiämään ja kastikkeen tekoon. Viipaleet kuivuu uunin lämmetessä.
Suolaa laitan vain kastikkeeseen muuten liian suolaista minun suuhun.

Hyvin olet aloittanut!
jatkakaa.



Hahhah, sain kyllä nyt niin hyvät aamun naurut tästä. Oon alunperin lukenut, ettei Madwoman jaksa itkettää kumppaniaan, joten hänen mieliksi laittaa niitä lasagnelevyjä sekaan! Hahaha! Nyt hiffasin mistä itkettämisestä tässä puhuttiin! :mrgreen:


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-16 19:42:12 
Poissa
Hullukarppi
Hullukarppi

Liittynyt: 2007-11-07 05:54:49
Viestit: 5522
Lainaa:
Hahhah, sain kyllä nyt niin hyvät aamun naurut tästä. Oon alunperin lukenut, ettei Madwoman jaksa itkettää kumppaniaan, joten hänen mieliksi laittaa niitä lasagnelevyjä sekaan! Hahaha! Nyt hiffasin mistä itkettämisestä tässä puhuttiin! :mrgreen:


:lol: :lol: :lol:

_________________
Hullu se o, ei sen kaa voi olla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-21 06:50:14 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Ookei, kaksi viikkoa takana ja vauhti tietenkin hiipui hieman, mutta olen ihan tyytyväinen! Suunta on alaspäin! Liikuntaa pitäisi ehdottomasti lisätä, sillä en kuitenkaan tavoittele laihaa ja löysää kroppaa! Tässä siispä viikon saldo..

Ma 21.5:

Paino 64,1 kg (-1,3 kg) Yht. 4,6 kg
Vyötärön ymp. 84,5 (-1 cm) Yht. 1 cm
Ahteri 101 cm (3 cm) Yht. 4 cm
Rinnan ymp. 88 cm (Yht 2 cm) Yht. 2,5 cm

Hmm, mitat nähtyäni, tää viikkohan menikin ihan hyvin!! Jee! =D>
Tsemppiä viikkoon ja aurinkoisia päiviä kaikille! :D


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-29 07:38:05 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Heips!
En halunnut ottaa mittoja maanantaina vähän karppausmielessä pilalle menneen viikonlopun takia :P
Tiistaina näkyi kyllä edelleen muutama huono valinta joka tuli tehtyä, mutta tässä viikon mitat:

Ti 29.5:
Paino 63.9 (-200g) Yht. 4,8 kg
Vyötärön ymp. 82,5 (-2 cm) Yht. 3 cm
Ahteri 100,5 cm (-0,5 cm) Yht. 4,5 cm
Rinnan ymp. 88 cm (ei muutosta) Yht. 2,5 cm

... ja ei muutakun uuteen nousuun! Hyvää viikkoa kaikille! :)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-05-29 14:19:36 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2012-02-23 12:29:49
Viestit: 10345
[quote="
... ja ei muutakun uuteen nousuun! Hyvää viikkoa kaikille! :)[/quote]

Laskuunhan tuo on näyttänyt menneen...

_________________
Kuva

En se minä ollut ja siksi toiseksi se oli vahinko.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2012-06-11 08:55:48 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2012-05-02 18:53:53
Viestit: 56
Dibbadai... tulinpa jotain kirjottamaan, että tiedätte, etten ole kadonnut :)
Olen mieheni kanssa nyt toista viikkoa lomalla ja karppaus on... noooh, hieman heikommanlaisesti sujunut...
MUTTA, tavoitteenani on näille kahdelle viikolle, että paino ei nouse, sitten taas tiputtelua kun tuo mies työelämään palaa!
Mittoja sitten taas ma 18 pvä..

Tsemppiä uuteen viikkoon kaikille!!! :D


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 54 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 3 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 4 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)