Ihmisiähän me kaikki ollaan. Ei se tarvitse kuin yhden pienen heikon hetken niin morjens.. taas on jokin hiilarimössö kädessä! Eikä mikään sen pienempi ollutkaan eilen kuin megahampurilainen

.
Yhtä kaikkien kanssa.. viime viikolla putosi tuo 1,4 kg ja kyllä tällä viikollakin pääsen ainakin siihen kiloon. Kilo/viikko pyrin jotta nahka pysyy mukana ja muutenkin.
On se hullua.. miten ihanaa onkaan sitten kun paino alkaa seiskalla! Ei sitä monet tajua miten iso asia se on!
Viikonlopun kärsin "oudoista" vatsakivuista. Tuo sana siksi lainaismerkeissä koska kyllähän se syy selvisi kun katsoi peiliin. Olin vetänyt lähinnä juustoja ja mikan pikasuklaata. Huhhuh..

. Kärsin luultavasti jonkinsorttisesta ahmimishäiriöstä. Se tulee kerran viikossa, kerran kuussa tai harvemmin. Riippuu elämäntilanteesta. Mutta silloin selkärankani on langanohut ja pystyn syömään vaikka ja mitä. Ahmin jatkuvasti päivän ajan.. menen istumaan sohvalle, katson telkkaria ja mietin mitä sitä seuraavaksi söisi. Silloin ei maistu mikään järkevä. Sipsit, jäätelö, kakut, leipä, pizza.. ne kelpaavat.
Nyt se ahmimisreaktio tuli ja kesti oikeastaan koko viikonlopun. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että hiilarimössöihin en koskenut muuta kuin eilen sen hampurilaisen muodossa. Joo joo sekin oli liikaa, mutta kun ottaa huomioon, että taistelin itseni kanssa KOKO VIIKONLOPUN niin tuo on pientä. Tänään on taas helpompi olla

. Nyt keskityn syömään reilusti juureksia ja juomaan vettä, että saan vatsan taas normaalikuntoon. Kyllä se tästä
