Morjens!
Mä en nyt suoraan sanottuna tiedä ihan tarkaan, mihin ryhmään mä kuulun, mutta mun BMI on AINAKIN 47, joten ei mua varmaan pois potkita täältä Vonkaleista
Otan noita tarkempia mittoja myöhemmin, mutta viimeksi kun olen uskaltanut puntarille nousta, viisari heilahti yli 122kg. Pahoin pelkään, että se on nykyään jo yli 130kg, mutta se jää nähtäväksi. Tänä iltana aion uskaltautua puntarille ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Pituutta minulla on vain 162cm, joten voitte kuvitella että olo on kuin kolmosia odottavalla. En ollut näin tuhdissa kunnossa edes tytärtäni odottaessani, ja raskauskilotkin sain karistettua...sit vaan tuli muita rankkoja ja traumaattisiakin elämänkokemuksia, sairastuin itse vakavasti ja PAM! Tässä ollaan. Suossa ja syvällä.
Mulla on erittäin hyviä ja pitkäaikaisia kokemuksia karppaamisesta ja erityisesti ketokarppaamisesta jostain vuosilta 2004-2006. Pudotin tuolloin puolessa vuodessa 18kg, sain verenpaineet ja kolesterolit aisoihin ja painoin jotakuinkin 80kg. Eli ylipainoa oli tuolloinkin, mutta en usko että minusta mitään riukua koskaan saakaan. Isot luut, sukurasitteet, hirveät hinkit ja vino pino sairauksia...siinäpä haastetta kerrakseen.
Karppaus on käynyt mielessä monta monta kertaa männä vuosina. Paino alkoi nousta vuoden 2009 lopulla, ja tänä aamuna sain hepulin, kun ei mun ISOIMMATKAAN farkut meinanneet mahtua pesun jälkeen päälle. Joka paikasta kiristää ja venyttää, ahdistaa ja pullottaa. Ei jaksa. Ei jaksa nousta sängystä, ei jaksa kävellä, ei jaksa mitään, lääh puuh. Hermo menee.
Ihan itse olen tähän pisteeseen itseni ajanut, sen myönnän. Annoin mennä ja tässä on tulos. Hiilarit on aina olleet mun kompastuskivi ja olen aivan varma, että vieroitusoireet tulevat olemaan kovat. Mutta jotain on tehtävä, koska mä en pysty enää katsomaan itseäni peilistä. Ja mä olen vasta 34-vuotias.
Eli olen siis nainen, yhden tyttölapsen äiti ja 9kk vanhan koiranpennun omistaja. Tekisi mieli alkaa harrastaa ja jaksaa enemmän myös äitinä, olla esimerkkinä... Tytär on laiha kuin riuku ja kova liikkumaan, minä lyllerrän perässä hiki päästä valuen. Perussairauksina on rasitusastma, verenpainetauti (jäi raskaudesta), vakava masennus, fibromyalgia, selkärangan rappeuma (kahdessa nikamassa), traumaperäinen stressioireyhtymä...listaa on. Kovasti olen sairastanut, viime vuonna olin viidessä leikkauksessa, tänä vuonna tulee vielä yksi, ensi vuonna ainakin yksi. Henki oli katkolla viime vuonna yhdessä leikkauksessa, eikä anestesialääkärit enää suostu nukuttamaan mua...riskit on liian suuret.
Että tämmösiä. Täytyy varoittaa, että olen aika suorasanainen ja puhun ronskistikin itsestäni...ei sovellu siis herkkähipiäisille. Olisi mukavaa tutustua kohtalotovereihin ja saada vertaistukeakin. Saapi kommentoida täysin vapaasti!
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
Mä kyllä pistin optimistisesti tavoituspainon alle 60 kg:n mutta...Noh, yrittänyttä ei laiteta 
