Maailman laiskin päiväkirjailija tässä hei.
Ajattelin josko tämä osasto olisi enemmän oman päiväkirjan paikka kuin ruokapäikyt, kun olen niin onnettoman saamaton päivittämään mitään edes viikoittain. Eikä niistä ruuistakaan jaksa loputtomiin länkyttää.
Ja laiska kakkiainen kun olen, kopioin esittelyni suoraan vanhasta päikystä, joten tässä saattaa olla joillekin hieman kertausta. Tsorppa vaan nii.Yritä tässä nyt sitten kirjoittaa "lyhyt" esittely alkuun.. Olen entinen buliimikko, joka kymmenisen vuotta sitten oli mielestään järjettömän lihava 42-kiloisessa ja 172-senttisessä kropassaan. Teiniangstikauden jälkeen paino jojoili ominpäin miten sattui, kunnes jämähti 70 kilon kieppeille useaksi vuodeksi. Silloinen fyysinen työ piti painon kurissa, joten suuhun sai mättää ihan mitä vaan, kun työyö poltti kaiken energian. Mutta kuinkas sitten kävikään…
Tulipa pikku työtapaturma, jonka seurauksena ortopedi suositteli välittömästi alan-, tai ainakin toimenkuvan vaihtoa. Siirryin siistiin sisätyöhön, ja kun kroppa oli tottunut jokapäiväisiin ruokaorgioihin, jatkuivat ne varsin sujuvasti uudessa työssäkin. Varsinkin, kun työpaikan lähiympäristössä lounasvaihtoehdoiksi rajautuu pizza, kebab tai hampurilaiset. Aikani pyristelin, paino nousi, mutta suurempaa paniikkia ei syntynyt. Edellisenä vuonna olin tavannut mieheni, yhteistä kotia suunniteltiin ja elämä hymyili. Ja ruoka maistui.
Vastoin kaikkia odotuksia, päätti uusi ihmisenalku ilmoittaa tulostaan maailmaan. Uutinen oli yllätys, mutta sangen iloinen sellainen. Varsinkin kun raskaanahan saa syödä kahden edestä, jeii! Ja minähän söin! Ruokaorgiat jatkuivat. Kunnes lykkäsi raskausdiabeteksen. Neuvolan tyly tuomio kuului, että kaikki rasvat, sokerit ja makeutusaineet, vehnät, hedelmät, valmisruuat, take-awayt, lättykestit ynnä muut loppuvat välittömästi, ja ruokavalion on koostuttava vain ja ainoastaan kasviksista, juureksista, ruisleivästä ja light-tuotteista. Lihaa sai syödä jos siinä ei ollut näkyvää rasvaa. Tästä typertyneenä ja neuvolantädin yksityiskohtaisesti demonstroitua miten valtavan suureksi ja sairaaksi sokerivauva kasvaa ellei äiti kanna vastuutaan vedin itseni kitukuurille. Täydellinen kieltäymys. Mitään en syönyt tarpeeksi ja mistään ei ollut lupa nauttia.
Halusinhan lapselleni parasta. Paino ei kuitenkaan pudonnut. Positiivista sinänsä, eihän odotusaikana muutenkaan paljoa saa laihdutella.Vauva syntyi. Ihana, terve ja kaikin puolin täydellinen pieni poika. Kolmatta vuorokautta putkeen valvottuani koin laitoksella äkillisen valaistumisen hetken. Nyt kun vauva oli turvallisesti kehoni ulkopuolella, ei kitukuuria enää tarvitse jatkaa. Siis nythän voi syödä ihan mitä vaan! Taisin laitoksella ollessani syödä vähintään koko puolen vuoden kituuttamisen aikana rästiin jääneet suklaapatukat. Sama meno jatkui kotona, enemmän ja vähemmän, koko äitiysloman ajan. Töihinpaluun koittaessa en mahtunutkaan enää edes niihin työvaatteisiin, joita olin käyttänyt viimeisinä juuri ennen äitiyslomaa. Hain kaupasta meille uuden perheenjäsenen. Se oli kiiltävä ja se sopi hienosti vessan sisustukseen. Ensitöikseen se sanoi minun painavan 112 kiloa. Vihasin sitä tyyppiä. Nimesin sen Sielun Vihulaiseksi.
Itseasiassa en edes muista mistä sain varsinaisen ensisysäyksen karppauksen suuntaan. Ystävä kertoi kokemuksistaan ja rohkaistuneena aloin ottaa asiasta selvää. Kolmet treffit tämä elämäntapa vaati, ennen kuin antauduin sille. Ensimmäinen kerta meni kokeilun piikkiin. Aloitin liian aikaisin ja karppasin “väärin”. Söin siis oikeaoppisesti karpaten roiman määrän rasvaa. Ja entisestä elämästä totuttuun tapaan leipää ja pullaa päälle. Omantunnon kolkuttaessa sitten paikkasin näitä rönsyilyjäni pitämällä totaalipaastopäiviä välissä. Eih.
Vaihtoehtoisesti söin kyllä karppiruokaa, mutta pidin kalorit visusti alle 1500:n. Koko ajan oli nälkä ja huono olo. Rasvapaholainen kuiskutteli korvaan koko ajan että älä älä noin paljoa, älä älä.. 
Toisella kerralla pidin liian tiukkaa karppilinjaa; hifistelin makroilla ja kielsin itseltäni kaiken mikä edes muistutti makeaa, muun muassa kaikki marjat kaikissa muodoissaan ja jopa porkkanat ja paprikat. Munia, lihaa, lehtisalaattia. Kurkkua tai varsiselleriä herkuttelupäivinä. Eihän tuollaista kukaan jaksa pidemmän päälle. Tiesin kyllä vallan hyvin että voisin syödä todella monipuolisesti ravitsevaa ja ennen kaikkea hyvänmakuista ruokaa, mutta itse kielsin itseltäni kaiken sellaisen mistä voisin nauttia. Koska laihduttamisenhan kuuluu olla kurjaa.
Tällä kolmannella kerralla alkaa tuntua omalta. Matka on pitkä, mutta matkustaminen oikeastaan aika mukavaa.
Onnea huimasti ja tsemppiä loppurytinöihin 
) saa luvan lähteä vielä talven mittaan. En oo muuten ennen tajunnutkaan miten lankkusuora olen takapuolelta. Haloo, missä mulle persettä? (Onko nyt perjantai vai perjantai kun tulkitsen omat kirjoitukseni jatkuvasti jotenkin 
? )
