Tikku näytti vähintään kahdeksaa.
Olo on ollut hyvä kokoajan, pissa tosiaan haissut erillaiselta, siitä päättelin et olisinko voinut onnistua.
Olen ollut jonkun aikaa alhaisilla hiilareilla 20g ja joskus jäänyt jopa alemmas.
Jonkun aikaa ajattelin näin mennä, riippuen painonpudotuksestakin. Eka kaamosviikon pudotus oli 0,8kg, viikko sitten meni 1,3kg ja tällä viikolla oli 1,4g. Ihan ekalla karppi-viikolla lähti nesteitä 3,7kg, joita en edes laske mihinkään. Eli kaamoskarppauksessa nyt 3,5kg pudotusta, kolmessa viikossa.
Ei ole kyllä ikinä millään muulla dieetillä saanut edes alussa tällaisia lukemia.
Olen ihan
TÄPINÖISSÄNI, mutta ei pidä hötkyillä liikaa, ettei tiputa kovin korkeelta alas maanpinnalle...
