Osta apteekista ketostix pissatikkuja, niin niillä ainakin pääset asiasta varmuuteen, jos asia vaivaa.
Kannattaa muuten harkita myös sitä kahden viikon induktion pidentämistä. Se kaksi viikkoahan on eräänlainen minimi, jolla saadaan sun keho nopeasti rasvapolttoiseksi, eikä siis mikään vakio.
Itsellänikin, kun puolivuotta sitten aloitin, suunnitelmissa oli ensin pistää semmonen kahden viikon ketoosi ja sitten nostaa hiilareita. Kuitenkin kun huomasin, että ei se niin vaikeaa olekaan siinä elää, päinvastoin, niin jatkoin paljon pidempään. Taidan vieläkin olla ketoosissa, tosin paljon korkeammilla hiilareilla.
Kaikki on tietenkin sinusta itsestäsi kiinni, eli minkälaiseen ruokavalioon itse sopeudut parhaiten. Mutta, jos ketoelämä ei tunnu liian askeettiselta, niin kantsii tosiaan harkita olla siinä vähän pidempään. Ei kannata välttämättä suunnitella lopettavansa sen kahden viikon päästä jo näin etukäteen

. Ylipaino ainakin lähti lujaa vauhtia ketoosissa ja mielihalut pysyy tehokkaasti poissa. Saa "pehmeämmän" alun ruokatottumuksien muuttamiseen pääknupin puolesta.
Nuo oireet mitä kuvailit ovat yksilöllisiä. Mulla oli väsymystä ja huimausta alussa, mutta ne menivät sitten kohta ohi. Kaikille ei niitä tule.