Hitsit että pitää ihan kiittää tätä vierasta siitä että herättää näin paljon ajatuksia:
Tämä vieras on lannistaja, ankeuttaja. Hän on juuri selllainen jonka ulosanti saa ihmiset kieltämään omia potentiaalejaan kyetä erilaisiin asioihin asettelemalla ihmisiä paremmuusjärjestykseen esim. tutkintoasteen, matemaattisten kykyjen tai jonkin muun itse valitsemansa asian perusteella ja tarjoilemalla sitä ulkoaohjautuvaa ajatusta, että ihmisen arvon ja itsetunnon tulee olla ja on normaalia olla riippuvaisia esim. suorituksista tai sillä hetkellä ilmenevistä kyvyistä. Ja sen oletuksen että tottakai kaikki omaansa niillä määrittävät.
Kun päiväkoti-ikäisiltä kysytään kuinka moni osaa laulaa, nousee yleensä ylös jokaikinen käsi. Jo ala-asteen ensimmäisen luokan jälkeen nousee vähemmän käsiä samaan kysymykseen ja se käsien määrä vähenee tasaisesti läpi kouluiän. Kuitenkin ihminen on luonnostaan musikaalinen olento. Kulttuureissa joissa kaikki laulavat koko ajan - Afrikasta näitä löytyy mm. paljon - kaikki osaavat laulaa, vaikka toki sitten jotkut paremmin kuin toiset (fyysisetkin rakenteet vaikuttavat ääneen), mutta kaikki ovat niissä kulttuureissa kykeneviä laulamaan yhdessä monimutkaisiakin harmonialauluja jne. Laulaminen on hyvä esimerkki lannistamisesta ja tällaisten ankeuttajien vaikutuksesta sitä kautta että kun alkaa epäillä omia mahdollisuuksiaan niin lakkaa kokonaan yrittämästä. Laulukyky seuraa harjoituksesta, se kas kun on lihastyöskentelyä ja lihastyöskentely vaatii harjoitusta.
Ja liikunnallinen lahjakkuus on ihan samanlainen juttu: Ihminen on tosi hieno eläin ja tavattoman monipuolinen fyysisissä kyvyissään - väittäisin että jokainen ihminen on liikunnallisesti lahjakas, mutta kaikki eivät samoilla liikkumisen osa-alueilla - mutta koululaitoksemme lannistaa senkin tarjoilemalla vain rajatun määrän asioita joista useimmissa heti kilpaillaan ja mitataan suorituksia, asetetaan ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Olen itse nähnyt vuosikymmeniä liikuntaa harrastaneena ensin kömpelösti liikkuneiden ja itseään liikunnallisesti lahjattomina pitävien puhkeavan kukkaan kannustavassa ympäristössä ja löytävän itsestään sitä liikunnallista lahjakkuutta vaikka kuinka paljon. Se millaista se on, riippuu sitten fyysisistä puitteista, kehon rakenteista jne.
Entäs jos ensimmäisiä haparoivia askeleitaan ottavalle lapselle sanottaisiin: 'Ei tuo kävely oikein näytä sinulta sujuvan, parempi vaan että konttaat loppuelämäsi.'
Tai ensimmäisiä kirjaimiaan riipustavalle lapselle sanottaisiin samaa kirjoittamisesta, joka myös vaatii harjoittelua käden hienomotoriikan kehittämiseksi.
Monet älylliset asiat ovat myös sellaisia että harjoitus parantaa niitä, ellei joku lannistaja uskottele ihmiselle ettei kannata edes yrittää. Tämä on se syy, miksi vastustan määrittelyjä; kun ihminen määrittelee itsensä jotain-ei-osaavaksi, siitä tulee itseään toteuttava ennuste. Ja tästä syystä saarnaan siitä, että itsetunnon ei tule rakentua suorituksille, sillä jos itsetunto rakentuu omien suoritusten perusteella, tulee pelko yrittää asioita joissa olettaa mahdollisesti epäonnistuvansa, koska jokainen epäonnistuminen laskee tuollaista ulkoaohjautuvaa itsetuntoa.
Minä näen kaikissa ihmisissä potentiaalia hienoihin suorituksiin tosi monessa asiassa, kunhan vain pääsisivät eroon lannistajien vaikutuksesta. Minulle on vain osunut kohdalleni sellainen harvinainen onni, että vietin lapsuuteni kannustavassa ympäristössä jossa minua ei lannistettu yhtään missään asiassa tuollaisilla 'et sinä näytä olevan tuossa lahjakas' -jutuilla, vaan sain kokeilla ihan mitä halusin ilman lannistavia kommentteja. Koululaitos ja muu ulkomaaima toki pyrkivät lannistamaan (myöhempi opintomenestys matematiikassa oli minun henkilökohtainen kostoni yläasteen matikanopettajalle, joka oli luonnevikainen ja nolasi kaikkia ei-heti-onnistuvia koko luokan edessä viiltävällä sarkasmilla ja pilasi varmaan minun ohellani monen muunkin innostusta matematiikkaan ja esti heidän kykyjään tulemasta esiin), mutta kun varhaislapsuus ei ollut ankeuttajien lannistamaa, onnistui myöhempien ankeuttajien vaikutuksesta eroon pääseminen sitten aikuisella iällä siinä kolmen-neljänkympin välillä kohtuullisella työllä. Sekä uskoni kykyihin että ihan todelliset kykyni sen puuttuvan uskon vuoksi olivat nykyistä vähäisemmät ennen kuin sain lannistajien vaikutuksen työskenneltyä pois systeemistäni. En siis koe olevani mitenkään erikoinen tai erityisen lahjakas yhtään missään, olen vain vähemmän lannistettu kuin ihmiset yleensä.
Toki ihmisissä on synnynnäisiä eroja vähän kaikessa, mutta veikkaanpa vähän, että kaikki älykkyys/lahjakkustestit testaavan 50/50 ympäristön vaikutuksen ja synnynnäisten ominaisuuksien seurauksia. Varsinkin kun älykkyyteen sisältyy kuviotestihahmottaminen, kolmiulotteinen spatiaalinen hahmottaminen, kielelliset kyvyt, sosiaalinen älykkyys, tunneälykkyys, reflektiivinen äly, se puhdas nopeus ja sisällyttäisin siihen jopa käsi-silmä koordinaation ja muita fyysisiä kykyjä.
Osa porukasta tosin suhtautuu muihin älyn osa-alueisiin kuin mensa-testin testaamiin ja siihen nopeus/prosessoriteho-asiaan lähes aggressiivisesti: Kohtasin eräässä keskustelussa käsittämättömän aggressiopurkauksen itsensä älylliseksi määrittelevältä ihmiseltä pelkästään sen vuoksi että toin keskustelussa esiin tunneälyn.
Olihan vuodatus ja vähän ohi aiheen, mutta kiitos tästä ajatusten kirvoittamisesta vieraalle (jos nyt on oikeasti vieras, eikä vain vakinimimerkki jolla ei ole tarpeeksi munaa vittuilla omalla nimimerkillään).
Aika moni tässä ketjussa itsensä ei-älykkääksi määritellyt saattaa olla paljon älykkäämpi kuin luuleekaan...
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
