No sen verran vielä, että on se kumma. Puoli kilometriä pääsin matkalla kierrätyskeskukseen, kun jo yhden sätkätrollin kanssa piti pysähtyä juttelemaan. No, kierrätys olikin sulki, naapuria moikkaamaan, eikös naapurin naapuri ollut ovella röökillä!
Olipa yksikin kerta kaupat ja paarit kiinni tai vastaavaa, röökit loppu ja oville kolkuttelemaan ja soittelemaan puhelimella tupakkia. Ei niin ketään missään! Karma koettelee!
Kaupan kassalla tuttu oli takana, tavaroitani pakatessa viereiseen kaukaloon liukui aski, mitäneon, cigarilloja, sikaritupakoita. - Oot tommosia alkanut, menee vähemmän vai?
-Nii-iin... Vähemmän ja vähemmän, heh!
Kaivoin taskusta nicorette-painopakkauksesta leikkaamani pari palaa, -Mä olen ollut näillä nyt neljättä päivää...
-Meneekö paljon, kysyy hän kiinnostuneena.
-Eipä nyt niinkään, melko riittoisaa, kehun.
Nyt alkaa olla aika tulla julkisuuteen, vaikka julkisilla lupauksilla ei ennen ole ollut mitään merkitystä onnistumisen kannalta. Joko lopettaa tai sitten ei, epäonnistuminen ei hävetä riittävästi.
Se ylpeys...
Maailma on vaarojen karikko.
e. Melkein pääsi mieleen jossain yön pimeinä tunteina katumus ja itsesääli, miksen jo aiemmin, ja rahojen laskeminen... Ei helvetissä, kaatunutta maitoa ei itketä!