Vieras kirjoitti:
Juu, kuten sanottua, pitempikään tauko ei tunnu missään jos lähtötaso ei ole kummoinen. Toki se olisi fantastista jos judoka voisi viimeisen kuukauden ennen kisoja vaikkapa löhöillä etelän lämmössä ja käydä sitten pokkaamassa mitalit.
Toisinsyöjä: satakiloinen judokakaan ei heittele kunnossa olevaa satakiloista judokaa kuin vaivoin

Väitän ettet sä saa mua liikahtamaankaan vaikka hurjia haasteletkin.
Mitä kisoja? Kuinka monta kertaa olen ehtinyt jo kertoa, että en ole koskaan halunnut harrastaa mitään missä kisataan tai mitataan tai katsotaan kuka voittaa. Minä harrastan liikuntaa, koska nautin siitä ja lajini on mielenkiintoinen. Ei kannata verrata omaksi ilokseen liikkujaa kilpaurheilijaan. Niinpä minulla ei ole mitään kommentteja siihen, miten käy kilpailevan kilpaurheilijan näissä asioissa, eikä minua kannata sellaiseen verrata. Ehkä parempi verrata keskivertoon 50 vuotiaaseen naiseen joka tekee toimistotyötä...
Ja siinä lonkkaheitossa on olennaista tietysti myös tekniikka, ei vain voima. Kunhan heitin esimerkkinä sen vuoksi että on tullut niitä 'et huomaa että kunto laskee koska sinulla ei ole mitään kuntoa vaan olet sohvaperuna' -väitteitä ihmisiltä jotka eivät ole koskaan minua tavanneet. Siis enhän minä niitä lonkkaheittoja mielelläni tee kun on molemmat polvet urheiluvammoilla varustettu vuosikymmenten saatossa, mutta pointti oli että jos kunto ei riitä kuin kauppakassien kantamiseen, niin ei sillä sitten tehdä edes yhtä heittoa. Ja minä puhun nyt siitä heiton tekemisestä tilanteessa jossa toinen ei sitä vastustele, vaan antaa minun harjoitella sen tekemistä rauhassa, koska pointtini oli lihasvoima eikä mikään kilpailu. Randoritilanteissa sen sijaan en moisia edes yritä, kuten sellaisessa ei yleensäkään kannata yrittää jotain minkä tekemisessä on syystä tai toisesta ei-niin-ässä.
Martial sports on eri asia kuin martial arts: Laji jossa kilpaillaan on itsepuolustuskäyttöön vähemmän hyvä tästä syystä: Kilpailussa ei saa tehdä tiettyjä asioita, kuten eism. potkia munille tai tunkea sormia silmiin. Juuri niitä sen sijaan onkin oikein erinomaisen hyvä tehdä tositilanteessa, varsinkin jos vastapuoli on nimenomaan urheilu-budoa harrastanut: Niitä asioita vastaan puolustautumista, joita kilpailussa ei ole sallittua tehdä, osaavat ne kilpailulajien harrastajat heikommin kuin niitä kilpailussa sallittuja...
KUten aiemmin totesin: Ellei treeneissä kuulu naurunremakkaa jotain on pahasti vialla. Urheilun ongelma on nimenomaan se että se ottaa itsensä liian vakavasti ja on suoritus- ja tuloskeskeistä. Minun lajissani on paljon 'pakolaisia' lajeista joissa kilpaillaan ja joissa he eivät enää kilpailemisesta johtuvan kovan treenaamisen aiheuttamien vammojen vuoksi voineet jatkaa. Olen nähnyt yhden ihmisen treenaavan ilman kättä - otti proteeisinsa ihan tahallaan pois ennen treeniä - ja tekniikka sujuu silti. Lajin jota treenaan yksi pointti nimenomaan on oppia tekemään asioita tavalla joka on omalle keholle paras. Ei tavalla, jolla päästään johonkin v/&%(n olympialaisiin.
Urheilu jossa kilpaillaan ei kiinnosta minua edes katsomossa istuvan yleisön ominaisuudessa, saati sitten että haluaisin itse kilpailla. Esimerkiksi Judo on 1900 luvulla urheiluksi kehitetty asia, ei mikään todellinen taistelulaji.