AlienMass kirjoitti:
Einesten epäterveellisyys perustuu ennemminkin placeboon kuin todelliseen terveysvaikutuksiin. Samoin uskottelemme että se luonnollinen ruoka olis jotenkin terveellistä, no kun uskoo niin kai se tuntuukin sit.
Eineksii vältän vaan sen takia, että useimmat ei sovellu vhh-dietille, en siksi että ne olisivat myrkkyä.
Omalla kohdallani einesten epäterveellisyys perustuu esimerkiksi siihen, että useimmat lisäaineet saavat atooppisen ihottuman kukkimaan. Kokemus on osoittanut, että einekset myös pistävät vatsan sekaisin, veikkaan syyksi muunnettua tärkkelystä. Lisäksi eineksissä on mysteerirasvoja: Jos tuoteselosteessa on 'kasviöljy' ilman että kerrotaan mistä ko. öljy on peräisin, on hommassa selkeästi jotain hämärää.
(Itse tykkään siitä, että E-koodit on 'avattu' eli listataan itse aine eikä vain sen E-koodia. Minua ei nimittäin haittaa esim. maitohappo, askorbiinihappo, antosyaani väriaineena tms. Mutta nämä kas kun eivät ole suinkaan niitä ainoita lisäaineita.)
Sitten on sellainen asia, etten kotonakaan syö lämmitettyjä tähteitä, vaan teen ruokaa aina vain kerta-annoksen. Kaikki einekset ovat siis minun näkökulmastani lämmitettyjä tähteitä.

Poikkeuksena ovat keittoruuat, mutta nekin syön kaikki noin vuorokauden sisällä valmistuksesta.
Einekset ovat tapa tehdä ruokaa ala-arvoisista aineista ja rokottaa niistä silti korkeampi hinta, kuin mitä aidoista oikeista ravintorikkaista ruoka-aineista joutuu maksamaan. Niitä lisäaineita yms. tarvitaankin nimenomaan siihen että 1) ruoka säilyy luonnottoman pitkään 2) paska-aineista tehty ruoka maistuisi edes joten kuten kelvolliselle.
Sekä iho, vatsa, että kukkaro sanovat, että kannattaa tehdä ruoka itse. Miksi maksaisin teknopaskasta, kun saan halvemmalla oikeaa ruokaa.