No niin, samalla kun päätän lähes kuukauden hiljaiselon, ylpeänä ilmoitan, että juoksin eilen puolimaratonin kunnialla maalin asti
. Aika ei päätä huimannut, mutta tavoitteena olikin selvittää matka alle kolmen tunnin.
Paikka oli Sarvsalö Pernajassa, sää oli upea ja maisemat kauniita. Paikallinen väestö kannusti pihoiltaan iloisesti (ruotsiksi), tosin suurimman osan matkasta juoksimme mieheni kanssa aivan yksin rauhallisessa maalaismaisemassa.
Reitti oli yllättävän haastava, paljon suuria mäkiä ja lähes kaikki ensimmäisen kympin aikana. Se tarkoitti mm. sitä, että kun olimme määritelleet sykerajan, jonka yli ei saanut ekan tunnin aikana nousta, tuo raja rikkoutui neljä minuuttia lähdöstä
Mäkinen maasto kävi myös jaloille ja viimeiset 3-4 km olivat jo aika tuskallisia. Pari mäkeä kävelimme.
Täytyy tunnustaa, että kaksi päivää ennen juoksua meni hermot ja tankkasin hiilareita. Leipäkokeilu loppui karmeaan vatsakipuun, mutta söin hedelmiä ja muroja ja kahtena iltana pastaa. Juoksun aikana (14 km kohdalla) nautimme energiageelit ja juoksun jälkeen proteiinipitoiset palautuspatukat.
Tänään vedin jo aamiaisella munia ja kinkkua ja huomenna aloitan tiukan kurinpalautuksen ja vedän hiilarit minimiin.
Viestini kuitenkin on, että melko vähälläkin treenillä pystyy juoksemaan puolikkaan ja oikealla asenteella se voi olla mukava kokemus. Meillä oli koko ajan hyvä fiilis ja välillä melkein flow-tuntemuksia. Ja ennenkaikkea, kun oli lupautunut juoksuun, ei voinut lyödä lomaa läskiksi, vaan oli pakko käydä lenkillä. Nyt on tädillä aika pollea - tosin kankea - olo.
Onnittelut, voin uskoa että hyvä fiilis!
ja rispektiä niin että tuntuu.
! Samalla kun suurin uho on alkanut laantua, reisilihakset ovat kipeytyneet siihen malliin, että kävely ei kulje mitenkään gasellimaisen sulavasti. Tämän jälkeen ihailen todella paljon Oikeita Maratoonareita (Milla, olet idolini!). Mutta kyllä tämä antoi itseluottamusta ja hyvän mielen.
