karppaus.infon arkistoitu foorumi

Täällä vielä yksi heppahullu lisää. Ratsastelin ala-asteikäisenä noin viiden vuoden ajan, sitten pidin tauon. Aloitin nyt aikuisiällä uudelleen. I-HA-NAA. Nyt olen käynyt kolme vuotta Savisaaressa Kuopiossa. Pari kertaa olen kokeillut Rauhalahtea myös.

Tänä syksynä piti lopettaa vakitunnit Saviskassa, koska tulee niin kalliiksi.. aloitin opiskelut työn ohessa ja kaiken lisäksi ensi kesänä olisi tarkoitus mennä naimisiin 7.7. ja pitää isot hääjuhlat.. joihin rahaa saa uppoamaan.

Käyn sulhaseni siskon luona ratsastelemassa ravureilla silloin tällöin. Ihanaa maaseudun rauhaa! Metsäpoluilla on mukava ratsastaa, kesällä käydään järvessä. Siskolla on kaksi omaa hevosta, ja pikkutallilla jossa hepat ovat, on muitakin heppoja joilla saa ratsastaa.

Kyllä kyllä, myös minä ratsastan.

onhan tullut tahkottua pian 30 vuotta, lukuunottamatta pieniä taukoja.
Tällä hetkellä ratsastan pienellä ratsastustallilla, jossa maneesi ja läpiratsastetut hevoset.

Aloitin aktiivisen treenaamisen jokunen viikko sitten. Ilmoitin kättelyssä ratsastuksenopettajalle, paljonko painan ja löytyykö hevosta. -löytyi!

Omaa hevosta ei ole ollut kymmeneen vuoteen.

Joten jos joku miettii niitä painorajoja, niin turhaan!
Massiivisia hevosia on olemassa! Ei muutakuin ratsaille nouse!

Aivan ihunia hevosia bipbellä! Varsinkin se Patrin Ele! Mie ottasin heti jos saisin ja voisin...

Tosiaan mulla on suokki haaveissa, sitten joskus... Kun vaan löytäisin tarpeeksi ison! Painoa mulla ei ole liikaa pienellekään, mutta pituutta - ja varsinkin jalkoja - on.

Minulla oli lapsena unelma ratsastuksesta, niinkuin kaikilla pikkulikoilla taitaa olla. Mutta rahaa ei ollut, ja se siitä.

Nyt, Virossa eläessäni tajusin miten edullista olisi täällä ratsastaa. Etsin hotellimme asiakkaille sopivaa tallia, ja löysinkin mielettömän hienon paikan, hyvin hoidetun, komeat hevoset ja kaunis ympäristö lampineen ja haikaranpesineen. Ja sinne sitten hotellimme asiakkaita vein.

Jossain vaiheessa ratsastuksenopettaja sanoi, että mikset itsekin alkaisi ratsastaa, ja minä siihen: ei kai... tämän ikäinen. "Höpö-höpö", puuskahti opettaja ja niin minä sitten hankin 8 tunnin erikoispaketin.

Eka kerta jännitti ihan kamalasti. Hevonen kun on iso eläin. Pelkäsin etten huonoine polvineni edes pääse hevosen selkään. Ja kun pääsin, tuntui kuin olisin kieppunut Näsineulan huipulla.

Ensimmäinen tunti meni kuitenkin hyvin, nopeasti jo kuljimme askelta (sanotaanko se niin, hölmöä, mutta osaan nämä uudet termit vain viroksi - eli käia sammu) ilman talutusta.

Toinen tunti meni vielä paremmin, tuntui ihmeelliseltä että iso eläin tottelee minua. (Sa oled perenainen! huusi opettaja. Eli sinä olet perheen pää tai emäntä!) Ja olin niin emäntää, niin emäntää.

Mutta kolmas tunti oli sitten jotain muuta. Aivan kamalaa. Oli valtava helle ja sormenpituisia paarmoja kaikkialla. Sain raipan käteeni ja kuulemma sillä piti sitten hevosen kyljistä ja perästä sivellä paarmat irti. Yritin kieppua sitten satulassa ja nähdä jos paarma oli kyljessä tai perässä kiinni. Hevonen oli hermostunut ja viskoi peräpäätään ja etupuoltaan niin että tunsin pari kertaa maan vetovoiman kutsuvan. En tullut alas, se sanottakoon kunniakseni.

Mutta kauhu kasvoi ja kasvoi. Hevonenkin (eri hepo kuin kahdella aiemmalla kerralla) taisi olla laiskanpuoleinen siinä mielessä, että kun huomasi, että olen aloittelija hidasteli ja pysähteli jolloin tietty paarmat taas pääsivät kahta kiihkeimpinä kiinni.

Hiki valui minulla, pelkäsin ja odotin vain että tunti loppuu. Ravia yritimme ja hötkyin heposen selässä kuin viljasäkki. Tuskanhiki vain lisääntyi.

Tuosta tunnista on nyt jo pari viikkoa. En ole saanut varatuksi talleilta uutta tuntia. Vaikka nyt ilmat ovat kylmenneet ja paarmatkin ehkä kaikonneet.

Tunnen itseni typeräksi ja pelkuriksi. Miten kerätä rohkeutta ja jatkaa harrastusta joka ensin näytti alkaneen hyvin?

Hyvät ratsastuksen konkarit, neuvoja, rohkaisua ja kannustusta otetaan kiitollisena vastaan.

_________________
Elämä ON ihmisen parasta aikaa!

Nyt vaan Tindella tallille!

Mielellään sellaiselle, jossa saat rauhallisen, kuuliaisen hevosen ja saat keksittyä enemmän itseesi ja istuntaasi, kuin heposen hallitsemiseen saati paarmojen karkoittamiseen.

Lempeä potku pehvaan!

Kyllä se on valitettavasti (ja onneksi) niin että me ihmiset ja hevoset ollaan kaikki yksilöitä joilla on hyvät ja huonot päivänsä... päivinä jolloin huonot tuulet kohtaa, olen valmis lykkäämään hevoseni takaisin saksaan menevään rahtilaivaan... muutamat viime päivät on mennyt tällaisissa fiiliksissä, mikään mitä hevoseni kanssa olen yrittänyt ei ole onnistunut..

Mutta tiedän että tulee taas päivä jolloin huomaan että sekä itse että hevoseni ollaan yhdessä opittu jotain uutta ja kaikki sujuu paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Ja se vasta on mahtava tunne se Se on fiilis, jota kohti pyrkiessä jaksaa myös synkkien aikojen yli kun muistaa pitää mielessä, että lopussa kiitos seisoo.

Onhan toki totta, että ratsastuksessa eteenpäin päästäkseen tarvitaan, pitkäjännitteisyyttä, kärsivällisyyttä, määrätietoisuutta, tunnollisuutta ja ennenkaikkea ankaraa treeniä!

_________________
Alakarppaus on ravinto-opillinen pelastus. Ei pidä loukkaantua, jos joku nauraa ajatuksillesi, sillä muistattehan vanhan sanonnan: 'ei helmiä sioille...'

Minä ratsastelen, olen aktiivisesti (1-3 krt/vko) ratsastanut jo reilun vuoden ja minulla on ihana lämminverinen vuokrahevonen, jonka kanssa tehdään töitä reippaasti.
Ongelmana on vain ollut, että väsyn paljon nopeammin esim. kun pitää pitkään keventää tai laukata. Ei jaksa enää niin paljon kuin ennen karppailua. Mut ehkä tää tilanne tasottuu vielä? Muuten on ollu loistava olo!

_________________
RUOKAA, EI ASEITA!

Minä harrastin hevosia reilu 20 v. Omia omistin 16-17 v. ajan. Olen vannoutunut issikkaihminen ja mitäs muita ne omatkaan oli kuin issikoita (jaa no...pari shettistä seuraneiteinä/ruohonleikkuireina myös). Yhden ostin näkemättä Islannista, vain jobbarin sanaan luottaen enkä turhaan. Siitä tuli hyvän 3. palkinnon kantakirjatamma ja oli yhteen aikaan Suomen 10. parhaan tamman joukossa.

Sitten tämä tamma sai tammavarsan, josta tuli se Elämäni Hevonen. 6-vuotiaana se sairastui ähkyyn ja leikkauksesta huolimatta menehtyi. Se oli niin kova isku, että hevoset jäi, myin osan kamoista ja ostin moottoripyörän. Vieläkään en ole siitä kunnolla toipunut, aina vihlaisee ajatella sitä asiaa, vaikka siitä on jo kohta 9 vuotta. Se oli todella sellainen hevonen, josta voi sanoa, että toista sellaista ei eteen tule. Ja olihan se minulle kuin toinen tytär, koska näin sen puolen tunnin ikäisenä ensimmäisen kerran. (Varsoi laitumelle enkä ehtinyt ihan heti paikalle.) Kasvatin ja koulutin sen itse.

Paljon on siis tullut ratsastettua. Perusteet ihan isoilla hevosilla vuosien ajan ratsastuskoulussa ja sitten issikoilla. En tiedä mitään parempaa kuin tuulennopea puhdas töltti. Ah.

Kaikista kamoista en kuitenkaan raaskinut luopua. Naulassa on edelleen satula ja suitsia. Ostin aikoinaan niin hyvän satulan, että mieluummin ostan siihen käypäsen hevosen kuin uuden satulan.

Vaikka nyt olisi puitteet edelleen kunnossa omaa hevosta varten, tallit ja laitumet, niin kipinä ei ole vielä syttynyt. Mutta koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan...

Täällä myös hevosteleva (ja erittäin aloitteleva karppi) ilmoittautuu

Omia hevosia on perheellä ollut jo yli 30 vuotta. Tällä hetkellä perheen omistuksesta löytyy 6 hevosta (5 kpl SH ja 1 kpl LV), joista viiden olis tarkoitus olla ravureita. 14-vuotias suokkiruuna on ollut mulla syntymästään asti ja toimittaa nykyään harrasteratsun virkaa. Sähäkkä ja sporttinen pikku-putte on

Ratsasteltua tulee useampi kerta viikossa ja tallilla käyn lähes päivittäin. Hevosia kun on meillä tosiaan koko elämäni ajan ollut, niin enemmänkin se on elämäntapa kuin harrastus.

Kappas vaan, täällähän on monta ratsastavaa karppia!
Minulla on oma hevonen myös, aloitin harrastuksen uudelleen pari vuotta sitten ja tähän on päädytty monen mutkan jälkeen, sain hevosystäväksi lämminverisen ruunan. Hieno harrastus vaikka kaiken ajanhan se tuntuu imevän, mutta on se sen arvoista...

Minäkin ratsastan! Aloitin 7-vuotiaana, ja 14-vuotiaaksi asti kävin säännöllisesti kerran viikossa tunneilla. Sitten oli vähän taukoa ja satunnaista harrastamista, nyt olen taas aloittanut. Hevosten kanssa puuhaaminen on ihanan terapeuttista; kaikki huolet unohtuu tallilla. (:

Täällä yksi lisää!

Pikku-tyttönä olen käynyt hevosen selässä useamman kerran, mutten varsinaisesti ratsastanut. Sitten tuossa 27-vuotiaana innostuin kokeilemaan taas "...ja siitä se idea sitten tuli!". Vuoden ratsastin tunneilla ja vuokrahevosilla, ja sen jälkeen olen harrastanut tuota Omaa Ponia kokonaisvaltaisesti. Eli muiden selässä en ole pahemmin sitten edes käynytkään.

_________________

Kanssa tarvitsisi alkaa ratsastamaan. Tammalta vain nyt puuttuu kengät, mutta varmaan saa jo ensiviikolla. Ostettuna on tammuskalle uusi hieno wintekin satula sekä levein kaari siihen jo vaihdettuna Hänel vielä "varsaläskit" löllyy mut onneksi ei tarvii uutta satulavyötä ostaa..hyvin riitti tuo vanha vielä. Tamma on viksu ja tajuaa jo että ei sovi kauraa syödä kun kerta varsa nukkuu omassa boksissaan ja siten maidontuloa tarvii alkaa vähentämään..heinää vain hamuaa. On tosiaan rentouttavaa hääriä niiden kanssa vaikka tietty välil huonoil keleil ei millään viitsis mennä talliin..

_________________
Helppo se on mennä alaspäin, mutta vielä helpompaa ylöspäin
[url=http://www.TickerFactory.com/]

[/url]

Aargh, "talvi yllätti suomalaiset" eli pollella on edelleen kesäkengät alla, kaikki kengittäjät ihan ylikuormitettuja ja ihana valkoinen liukas peite maassa... Eipä juuri ratsasteta, ei
Kiva Bipbe kun on varsaläskit, tamma ei päässyt lypsämään lihoistaan niinkuin mun tamma ja kuntoutuminen lienee nopeampaa (kunhan saa ne kengät alle )

_________________
"Jos ihminen jaksaa tarpeeksi pitkään syödä suositusten mukaan pelkkää kasvirasvaa, hän lakkaa ehkä joskus tuottamasta kovapahaeläinrasvaa ja muuttuu rypsiksi tai muuksi vihannekseksi." Traanitapiiri

Heh.. juu ei siinä tamman kunnossa tosiaan ole mitään vikaa..läskii vaan on kuten omistajassaki eli sävysävyyn Kengät saadaan vasta viikonpäästä mut hyvä ku edes silloin.

_________________
Helppo se on mennä alaspäin, mutta vielä helpompaa ylöspäin

[url=http://www.TickerFactory.com/]



[/url]

Juup.. eli minäkin tota ratsastusta olen harrastanut n. 6 veestä asti.. silloin se oli aika sellasta kerran viikossa toimintaa sitten 12-16 v ratsastin useita kertoja viikossa, joskus melkein joka päivä.. 15 vuotiaana oli kesän hevonen vuokralla.
Sitten kun amis alkoi loppui ratsastuskin, tai ainekin siitä tuli hyvin satunnaista. Nyt en ole noin vuoteen istunut hevosen selässä. Kovasti kyllä mieli tekis, mutta kun pankkitili ei anna myöten. Ratsastamassa olen käynyt aika monessa paikassa ja lännenratsastustakin kerran kokeillut.
Usein kyllä tulee sellanen olo että "voi kun mäkin pääsisin" jos näkee jonkun ratsastamassa.

Siis yhteenvetona: kymmenisen vuotta olen ratsastanut

Eli jos kouvolan seudulla tarvii kivaa tyttölöistä ratsastamaan hepoaan niin täällä vapaa-ehtoinen !!! (pitäähän sitä hieman mainostaa)

Nyt saatiin meilläkin vihdoin ruunalle hokit alle. Jos pääsis taas ratsimaan Kaipauksella olen jo katsellut lumisia teitä ja miettinyt kuinka kiva ois päästä vähän laukkailemaan niin että lumi pöllyää

Nyt oon pari kertaa käyny tunnilla. Ihanaa, MUTTA: Hevoseni säkäkorkeus on yli 170. Pikkasen vaikea päästä selkään ylipainoisena ja lyhytjalkaisena. Ratsastus sinänsä sujuu mukavasti ja heppa on kiltti laittaa ym. Muistan jopa jotain ammoin oppimiani juttuja. Lisäksi hevosella on hirmu "lennokas" ravi, joten voitte kuvitella, millaista töyssytystä harjoitusravi on.

Onko jotain nyrkkisääntöä hevosen/ ratsastajan painon ja pituuden suhteen?

Hei Delfiini!

Käytä ihan rohkeasti jakkaraa hevosen selkään päästäksesi! Nykyään on ihan asiallista säästää niin satulaa, hevosen selkää kuin itseäänkin nousemalla korokkeen päältä satulaan.

Oma suokkini on max 155 ja menen AINA sen selkään korokkeelta. Se selvästi protestoi maastakäsin satulaan nousua.

Me saatiin tilsakumit alle tänään eikä hetkeäkään liian aikaisin! Ihanaa, nyt voi taas ratsastella turvallisin mielin.

_________________
2006-2007: -10kg
2008: + 10kg
2009.... josko taas sais sen kympin veks!

Juu, ehdottomasti jakkara avuksi. Siinä ei ole mitään häpeämistä. Useilla ratsastuskouluilla se on jopa suositus. Säästää tosiaan hevosen selkää ja satulaa. Mä menen korokkeen päältä aina kun on mahdollisuus vaikka mun ruuna onkin vain n. 150cm korkea. Pääsen kyllä ihan hyvin ilman jakkaraakin jos tarve vaatii, mutta säälin hevostani

Meiltä jäi vielä tilsakumit pois, kun en ehtinyt mistään viikolla ostamaan ja lauantaina oli kaupat kiinni. Ne kengät sitten tosiaan lyötiin eilen alle. No jospa tuo lumi tuosta vielä sulaa. Ainakin tänään on satanut vettä ja nyt paistaa aurinko.