Lähetä LOUFÄTTIKORTTIUusimpien tutkimustulosten, mm. maineikkaassa Lancetissa hengenvaarallisesta Atkinsson-tapauksesta julkaistun raportin sekä itse Atkinssonin liikalihavana kuolemisen myötä karppaus.info on tullut siihen tulokseen, ettei julkisen foorumin ylläpitäminen tällaisesta haitallisesta ihmedieetistä ole enää moraalisesti eikä eettisesti hyväksyttävää. Koska suosio on kuitenkin ollut suurta ja kävijämäärä foorumilla kasvussa, emme sulkeneet sivustoa täydellisesti, vaan päätimme jatkaa terveellisellä linjalla.
Loufattays.info -domainnimi on jo rekisteröinnissä. Sitä odotellessa vanhalla osoitteella pääsee uusitulle foorumille. Kaikki kermapekonikeskustelu moderoidaan tästälähtien tiukasti pois. Foorumilla käy lapsiakin ja joku roti se pitää jälkipolvien nähtäväksi päätyvässä keskustelussa olla. Syömishäiriöitä ja liikalihavuutta on teineillämme jo tarpeeksi!
Tästedes foorumilla keskustellaan liikunnasta, liikunnasta, liikunnasta, kalorien rajoittamisesta ja vähärasvaisesta ruokavaliosta. Liian pitkään on jo mässäilty kermalla ja pekonilla majoneesitahrat rintamuksissa kuvitellen, että sellainen meno olisi pidemmän päälle terveellistä. Laiskanpulskeat sohvakarpit on nyt määrä muuttaa urheilullisiksi liikuntafäteiksi. On jo korkea aika luopua harhakuvitelmista, että pihvinpureskelulla ja rasvanjuonnilla voisi laihtua. Loppujen lopuksi täytyy jo itse kunkin todeta, ettei oikotietä onneen ole, vaan kohtuus on kaiken a ja o.
Mikään ei siis enää ole kiellettyä. Kaikkea voi syödä, mutta kohtuudella. Aterioiden pääpainon tulisi olla leivässä ja perunassa, nehän eivät lihota, kun vain kiinnittää huomiota päällisiin ja kastikkeisiin. 9 palaa leipää päivässä riittää pitämään suolet puhtaina. Peruna on tärkeä kuidun, c-vitamiinin ja tärkkelyksen lähde. Näiden lisäksi valitaan harkiten ja kohtuudella vähärasvaisia liha- ja maitotuotteita. Tofu on aina hyvä lihan korvike, sillä jos eläimet olisivat tarkoitettu syötäviksi, ne olisivat kyllä tehty viljasta. Sipaisu kevytlevitettä leivän päällä tai lusikallinen laiturinsuojaöljyä aamupuurossa riittää huolehtimaan päivittäisestä rasvan saannista, Niissä kun rasvat tulevat hyödyllisinä pehmeinä rasvoina. Kovaa rasvaa vältetään nyt tarkkaan, sillä joidenkin karppien monivuotinen pekoninsyönti lienee saanut valtimot jo puolitukkoon. Jotta liikunnalle jäisi aikaa, on itse kunkin foorumillaoleilu rajoitettu 15 minuuttiin lukemista ja 2 postaukseen päivässä. Netissä surffailu laiskistaa!
Foorumi on saamassa myös uusia yhteistyökumppaneita Suomen Sokerista, Leipätiedotuksesta ja Margariinitiedotuksesta. Myös yhteistyömuotoja Painonvartijoiden kanssa tutkitaan. Lääketehtaat ovat myös hyvin kiinnostuneita foorumin rahoittamisesta, ja tarjoavat nyt vuoden laihdutuslaastareita kiinnostuneille foorumilaisille kokeiltavaksi. Kiinnostuneet voivat hakea laastarinsa
tänään klo 12 alkaen Mannerheimintie 166:sta. Laastarien käyttöön ohjeistetaan, mutta tehokkaimmillaan ne ovat suun eteen teipattuna.