Väänsinpä tänään perheen ruoat itse vaihteluksi äidin perunamuusseille. Teemaksi löytyi erilaisten juttujen täyttäminen muilla jutuilla. Hyvinkin vähä-hiilihydraattisia herkkuja, ja olivat 'normaali'ruokaisten mukaan "parempia kuin ravintolasta saa". Itsekin tykkäsin
Ruokalaji 1:
Täytetyt herkkusienet
Ruohosipulin korvasin maistuvammalla persiljalla ja rakuunalle olis pitäny tehdä samoin - se ei maistu tuoreena millekään. Ohjeessa sanotaan 20 pientä sientä, mutta itse valmistin 10 jumbokokoista (5 molempia juustoja), sopii paremmin ruokapöytään. Ne sopivat vieläpä mainiosti 12-paikkaiseen muffinssivuokaan.
Ruokalaji 2:
Täytetyt sipulit
Porkkanan tilalle laitoin saman verran kesäkurpitsaa. Paistoin jauhelihan etukäteen melkein kypsäksi ja epäilen, että kypsyisikö se muka vesihauteessa puolessa tunnissa. Käytin hirven jauhelihaa kun sitä pakastimessa sattui olemaan, ja sipuleina todella isoja yksilöitä. Tuoreen oreganon täytteessä korvasin basilikalla - aivan loistava ratkaisu! Täytettyjen sipulinpuolikkaiden pinnalle lisäksi hitunen juustoraastetta, joka näyttää hyvältä sulettuaan. Tästä tuli mielestäni aterian paras ruokalaji, vaikka etukäteen epäilin kasvisliemessä hauduttamista. Itse haudutin nuo laakean kattilan pohjalla 2 erässä, 8 sipulinpuolikasta kun ei tietenkään mahtunut kerralla.
Ruokalaji 3:
Täytetyt paprikat
Jauhelihaa oli jo sipuleiden täytteenä, joten tähän tein inspiraatiopohjalta kalatäytteen. Täyte ei tosin ollut kovin alakarppia, keksitte varmaan itse parempia. Käytin kaupan miedosti valmiiksi marinoituja kirjolohisuikaleita jotka paistoin sipulin kanssa. Tuohon lisäsin keitettyä riisiä pari desiä, sitruunapippuria, sekä lopuksi kerma-kananmunaseos (ohjeessa maito-kananmuna). Paprikoita en halkaissut kuin ohjeessa sanotaan, vaan leikkasin niiltä "hatun" pois, poistin siemenkodan, tungin täytteet sisään ja juustoraastetta päälle ja lopuksi hattu tiukasti paikalleen. Huomattavasti näyttävämpää =)
Ruokalaji 4:
Täytetyt tomaatit
Muuten ohjeen mukaan, mutta juustoraastetta en laittanut tomaatin sisään vaan "kannet" suljettuani hieman tomaatin päälle koristeeksi. Lopullisessa ruoassa oli se vika, että kananmuna ei ollut hyytynyt uunissa luultavasti siksi, että tomaatista irtoaa ilman sisuksiakin pirusti nestettä ja koko täyte oli hyvinkin märkä. Ongelma saattaisi ratketa sillä, että pistää ennen uuniin laittoa nuo tomaatit riittäväksi aikaa mikroon, sillä kananmunat hyytyvät siellä tehokkaasti.
Koko aterian tekoon kuluikin sitten about 6 tuntia täyttä tohinaa, josta osa tosin kului ylimääräiseen raastamiseen, silppuamiseen ja paistamiseen (täytteitä jäi niin perkeleesti... munakasta tiedossa seuraavan viikon ajan

). Kaikki valmistuivat hienosti samaan aikaan - paistoin kaikki 200 asteessa lisäten aina uudet pöperöt uuniin kun aikaa oli sopivasti jäljellä, ja sipulit hautuivat kattilassa siinä samalla.
Voin kyllä suositella kaikkia ylläolevia ruokia, erityisesti täytettyjä sipuleita. Fiksumpi (vähemmän kunnianhimoinen

) tietysti tekee vain yhden ruokalajin näistä kerralla. Itsehän kokeilin kaikkia vieläpä ensimmäistä kertaa..
Jälkiruoaksi sopii täydellisesti vadelmat kermalla.