Pitkästä aikaa palaan taas rakkaan päiväkirjani pariin. Toivon tästä vähän rauhallisempaa viikkoa, jotta ehtisin kirjoitella tännekin ja lukea kaikkia viime aikoina foorumille tulleita juttuja.
Viime viikolla hauduttelin taas broiskun koipireisiä ja kasviksia padassa ja hyvää tuli.
Yhtenä aamuna muistin yhtäkkiä italialaisen aamiaisen, jota David Rocco teki tv:n kokkiohjelmassaan 'Maku vie Italiaan' vuosia sitten. Tämä oli sellainen tomaattimurska/-kastike, kananmuna ja juusto -aamiainen. Kirjoitin siitä itselleni ylimalkaisen ohjeen ja sen mukaan tein aamiaiseksi seuraavanlaisen sörsselin:
Oliiviöljyä, jossa paistoin valkosipulia.
Tomaattikastiketta (löysin ässästä ihan vahingossa jotain sellaista kuin RAO's Homemade Tomato Marinada Sauce, oli ihan hyvät aineet).
Pahvipurkki paseerattua tomaattia (jostain syystä en oikein tykkää tomaattimurskasta).
Laitoin sekaan myös jääkaapissa ollutta keitettyä parsakaalia, jonka pilkoin ihan pieniksi palasiksi. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut mitään lisäkasviksia, mutta minä syönkin enemmän kasviksia kuin italialaiset
Soossia keitellään vähän aikaa (laitetaan tietysti mausteita oman maun mukaan).
Tomaattisoossin sekaan rikotaan kananmunia, itse laitoin kuusi munaa, kun arvioin sörsselistä tulevan kolme annosta (kananmunat siis vain suoraan rikotaan sinne eri puolille kastiketta eikä niitä mitenkään sekoitella, vaan annetaan hyytyä ja kypsyä kastikkeessa sellaisenaan, mielellään keltuaiset ehjinä.
Lopuksi koko komeuden päälle laitetaan juustoa. Ohjeessa käytettiin Scamorza affumicata -juustoa ja minullapa sattui olemaan juuri sitä jääkaapissa (kiitos Lidlin juustotarjouksen)

. Tietysti muutkin juustot käyvät, mitä kulloinkin sattuu olemaan varastossa.
Tuossapa koko aamiaiskomeus ja hyvää tuli. Laskin tekemäni satsin ravintosisällön ja tulos oli seuraavanlainen /100 g:
Energia 93 kcal
Proteiini 6,6 g
Hiilihydraatti 2,5 g
Rasva 6,1 g
Yhtenä päivänä tein kasviskeittoa ja laitoin siihen sekaan vähän punaisia linssejä, kun niitä sattuu kaapissa olemaan. Kasviksia oli kesäkurpitsaa, porkkanaa, vihreää paprikaa, nauriita, sipulia ja valkosipulia, kolme pientä perunaa. Liemiveteen laitoin yhden luomukasvisliemikuution ja paljon lipstikkaa ja basilikaa ja oreganoa. Pippuria myllystä ja saattoi mennä jotain muutakin, mitä en enää muista. Kypsyttyä kaikki soseeksi sauvasekoittimella. Lopputulos oli

En ole tosiaankaan naismuistiin syönyt niin ihanaa kasviskeittoa.
Tässä vielä keitoksen ravintosisältö /100 g:
Energia 26
Proteiini 1,4
Hiilihydraatti 3,6
Rasva 0,4
Leipomuksena tein peltileipää, jonka ohje löytyy resepti-osiosta. Muuten tein hyvin ohjeen mukaan, mutta paistoin leipäpaloja vielä ritilän päällä toiseltakin puolelta parikymmentä minuuttia. Just sopivaa näkkärimäistä purtavaa. Siitäkin laskin ravintosisällön (vanha laskija on iskenyt jälleen

) /100 g - yksi pala painaa keskimäärin 25 g:
Energia 108
Proteiini 5,7
Hiilihydraatti 5,5
Rasva 5,5
Eilen aamulla innoistuin ruokien vastapainoksi lähtemään sauvakävelylle - sunnuntaiaamuna klo 8.30! Kävelin aivan meren rannassa Verkkosaaressa ja Kyläsaaressa 50 minuuttia ihan mukavan rivakkaa vauhtia. Kyllä virkisti päätä! Varsinkin kun n. 35 minuutin kohdalla alkoi sataa kaatamalla ja kotiin päästyäni olin aivan läpimärkä. Mutta endorfiinipläjäys oli tuntuva ja loppupäivä sujui sutjakkaasti
