Huomenta.
Lähdin eilen töihin aiemmin, että ehdin käydä osastolla katsomassa tätä exmiehen veljeä.
Hoitajat sanoi kun kysyin että saanko mennä sinne, että joo, ole hyvä, he kävi juuri kääntämässä hänet, ja saturaatiot enää noin 50 hujakoilla,
nyt ei mene kauaa enää.
Ja kun menin huoneeseen, näin heti ovelle, että olivat oikeassa, hän oli kuollut.
Istuin siinä hetken, katselin et josko hengittäisi vielä, etsin sykettä ja mittasin sitten saturaatiota, mutta ei pulssia eikä arvoja.
Kävin sitten sanomassa hoitajille, että hän on tainnut lähteä taivaaseen.
Tulivat sinne ja totesivat että kyllä, näin on asia.
Ihmettelin siinä sitten yksin ollessani, että mikä ihmeen tarkoitus sillä oli että mun tarttee hänet löytää kuolleena,
mutta sekin selvisi, omaistiedoissa oli väärä puhelinnumero hänen pojalleen.
Mä annoin sitten oikean.
Juttelin sitten tän pojankin kanssa, ja he olivat päättäneet etteivät halua nähdä isäänsä kuolleena.
Ymmärrän kyllä.
Mulle on aina ollut tärkeä nähdä. Kaikille se ei sovi.
Mua itketti kyllä, mutta kun menin osastolleni, ja näin ne tutut ihmiset ja kun ne halas mua, niin silloin aukes isommat kraanat.
Oon surullinen, mutta myös älyttömän helpottunut. Että hänen piinansa on ohi.
Anteeksi tällänen postaus, mutta mä huomaan että käyn edelleen läpi myös oman veljen kuolemaa, ja jotenki helpottaa saada kirjottaa asiat ulos musta.
Ja mä tiedän että otatte osaa suruun, mutta nyt toivon että
ette kirjoita tähän osanottoja,
mä toivon että jokainen, joka kirjoittaa tänne tän asian tiimoilta,
laittaa
yhden ihanan asian jostain lähimmäisestänne.
Mä iloitsen sitten niistä
Kiitos tuestanne.
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
mutta joo, julkisuus on julkisuutta. Ehkä siiheknin vois suhtautua - ne asianomaiset, niinko asenteella?
