karppaus.infon arkistoitu foorumi

Tänään on 2026-07-26 12:14:26

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 848 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 17 8 9 10 1143 Seuraava
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-18 15:57:45 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
Päivää, hyvää päivää. Omituinen biisivalinta Ukkolta, vai enkö vaan tajuu. 8) Eiku kiva tsipale, jotenkin tuo mieleen Tom Waitsin tulkinnat.

Mutta joo. Aina ei onnistu, ei taidot riitä-> Otin pakastimesta jääkaappiin kokonaisen broilerin, seuraavana päivänä nakkasin huoneenlämpöön sulamaan paistovalmiiksi. Hämmästykseni oli suuri, broileri osoittautui sulettuaan kahden kuhan fileerausjäännöksiksi! Päät, ja selkäruodot lihoineen pätkittynä useampaan osaan, eviä ja muuta silppua.
Olin leimannut mielessäni muovipussukan sisällön broileriksi, tuntuikin ihan linnulta jäistä pakkausta käsitellessä, ehkä hieman kevyeltä. Ennakkoluulo ei ole tiedon väärti.
No, lintu muuntui kalaksi, ihmeellisempääkin on kuulema tapahtunut. Hämmennykseni oli lyhytkestoinen, kuin kalan lento. Tein roipekalasopan. Kiehautin lihat pehmeiksi, irroittelin parhaat palat, keittelin luista ja muista liemen, vihanneksia ja muuta siivilöityyn liemeen ja lihat. Voita mauksi ja terveydeksi, nam.

Aiemmin onnistuin paistamaan possun fileepihvit kuiviksi, runsaasta rasvankäytöstä huolimatta. Sötköytys pelasti safkan, kuutioin piffit voipotun sekaan, mehustuivat syömäkelpoisiksi. Ei ollut rypsipossua, voisin kuvitella rypsipossun lihan hylkivän luonnollista rasvaa, kyllääntyneenä ja nääntyneenä... :mrgreen:

Tästä sujuvasti mitä luet juuri nyt moi-osioon. Aasinsiltana Antti Heikkilä (sika mieheksi, karsinoitu, karsinogeeninen). Kirjastosta tarttui matkaan Heikkilöiden kustantama..., äh, copypaste;

Lainaa:
Anja ja Hanna Jäntti: RAVITSEVA RUOKAVALIO VAUVASTA VAARIIN

Kolmen sukupolven kokemukset lääkäri Antti Heikkilän ruokavaliosta

Kiehtova kertomus siitä, kuinka ennakkoluulottomat isovanhemmat muuttivat lastensa ja lastenlastensa ruokailutottumukset – ja elämän. Tänään kaikkien elämä sujuu – ja kaikista tuli innokkaita kokkeja.
Kanadaan eläkeiässä muuttaneet Anja ja Heikki Jäntti hankkivat muutamassa vuodessa reilusti ylipainoa ja mittavan lääkearsenaalin, mutta tulivat siihen tuloksen, että suunta oli väärä. He tutustuivat lääkäri Antti Heikkilän menetelmään, ja suunta muuttui.

Terveydenhoitaja–tytär Hanna ja tämän brittipuoliso yllättyivät perinpohjaisesti nähtyään Suomeen lomalle saapuneet hoikistuneet ja tervehtyneet Jäntit. Hannan johtopäätös oli: virallisissa ravinto- ja hoitosuosituksissa täytyy olla jotain pahasti vialla.
Paitsi ammattinsa, myös allergioista kärsivien lastensa takia Hanna Jäntti alkoi kiinnostua entistä enemmän oikeanlaisen ravinnon merkityksestä terveyden ylläpitämisessä ja arjen sujumisessa.

Kolmen sukupolven muuttunut ruokavalio on tuonut mukanaan mahtavia terveysvaikutuksia, joita monen on kuitenkin ollut vaikea sulattaa. Yllätyksenä tuli niin perhelääkärin kuin monien ystävien ja lasten koulun suhtautuminen. Myös median osuus on kummaksuttanut. Erilaiset ihmedieetit ovat vapaasti myynnissä ja niistä lehdistö kirjoittaa. Tuskin koskaan kerrotaan ravitsevan vhh-ruokavalion terveysvaikutuksista..

Jänttien motto kuuluu: Elämä on aivan liian lyhyt sairaana vietettäväksi, kun tie terveyteen on niin yksinkertainen. Nauttikaamme elämästä, kun vhh –elämä on niin ihanaa!

http://rasalas.fi/kirja.php?id=85

Lukaisin puoleenväliin, välituomiona ihan jees. Perusjuttuja, Heikkilän jutut sisäistetty, mikro on kauhistus ja viranomaiset eli valtio sumuttaa. Kouluruoasta hyvää settiä, äiskä joutui rehtorin ja ruokavastaavien puhutteluun kun halusi penskan syövän omiä eväitä. No can do.
Voisi olla Heikkilän itsensä kirjoittama. :D

Ja, luonteva siirtymä Pohjois-Koreaan! Satuin lainaamaan Jouni Hokkasen Pohjois-Korea, Siperiasta itään- kirjan/kirjasen, juuri ennen YK'n raporttia. Kivalukuinen pikkukirja, kirjoittaja turistina paikan päällä, faktoja ja tilastotietoa ja tunnelmia ja kuvia ja semmosta.

Mitähän muuta. Sanoi lihakauppias epäröivälle asiakkaalle. Ai mää vai... äh!
http://www.cursus-arvola.fi/wp-content/ ... it-ae-.pdf

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-18 16:43:19 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
Opiskelu kannatta aina!


_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-18 20:09:35 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
So gently my guitar weeps



lis. Australian Master Chef!

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-18 20:35:38 
Poissa
Avaruuskarppi
Avaruuskarppi

Liittynyt: 2011-05-09 07:17:02
Viestit: 15270
Sillä uhallakin, että menee ihan väärään tunnelmalokeroon. Video on asiapitoisempi. Pohjois-Koreaa ja muita vastaavia.


_________________
Vuodesta 2011
Ihmiseläimen lajinmukainen ruokavalio
En ole vielä pudonnut.

Once you have been taught to think, it's hard to stop.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-19 12:24:10 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
In the mood, indeed! :D Pohjois-Korean meininki on lähes käsittämätön, toisaalta ihminen on ihmiselle peto, opportunisti. Valta juovuttaa, ja tuontiviina. Saavutetut edut ja silleen. Bättre folk.
Silloin uskomaton muuttui todeksi, Bohumil Hrabal kirjoitti.

Eilen söin pari juustokabanossia, sain halvalla. Perkeleellisen mitätön eines. Ei parempiruoka-efektiä, päinvastoin. :cop:

Jotain asiantynkää keksiäkseni, Jyväskylän seudun karpit ehtii mellakoimaan Schwabin luennolle, ja Karstulan karpit videoluennolle - http://ksml.menoinfo.fi/jyvaskyla/tapah ... nto/385298, http://www.karstula.fi/sitenews/view/-/nid/529/ngid/13

Peruskoulun musiikkitunneilla yhteislaulettiin hulabaloobalain ohessa Beatlesia, aivopestiin länsimaiseen pop-kulutuskulttuuriin, amerikan malliin;



Jos muuta, mitä. Jääkiekkoa on kai pakko vahdata telkkarista. Joku tiedusteli lopputulemaa kauppareisulla, en osannut arvata. Komsii komsaa. Ehkä unohdan nationalistisen katsannon, nautin yksilösuorituksista, ja toki joukkuepelistä. Parempi voittakoon, syön jokatapauksessa valkohomejuustoa. :D

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-20 12:30:21 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
Söin valkohomejuustoa, ja parempi voitti. Heja suomi! Ärsyttävät ruattalaiset seuraavaksi, pakko ehkä eläytyä kansallisorientoituneesti, kan icke mera och så vidare. Perkele! :D

Ruattalaisilla ei ole Pekka Puskaa, kansallista voimavaraa. Lukaisin baarissa Maaseudun tulevaisuuden, Puskaa haastateltiin otsikolla 'Pekka Puska puolustaa kouluruuan rahoja'.
Puskan titteli on nykyään kansanterveysprofessori, MT'n jutun perusteella. Referoin muistinvaraisesti, ja ehkä viitsin naputella kappaleen kännykuvasta.

Eläkeläisprofessori juttelee THL'n työhuoneestaan käsin, suin, päin. Pohjois-Karjala projekti vähensi kuolemia 80%, nykyään toimintakenttänä koko maapallo - "minua revitään joka suuntaan!". (pohjoiskarjalaprojekti on kiinannettu ja koreannettu, Puska kävi Kiinassa pokkaamassa jonkun palkinnon, heilutteli kirjasta kuin Mao konsanaan, jossain oli juttua. WHAO, MAO, TAO, WHEY, SOY, WTF, WHO)

"Haaste verrattuna 70-lukuun ovat raskaan työn ja hyötyliikunnan vähentyminen ja sokerin kulutuksen kasvu...
...Painonhallinnan perussääntö on sisään ja ulos menevien kalorien tasapaino, mutta erilaiset opit, teollisuus ja media ovat mutkistaneet viestiä. Yhteydet hämärtyvät ja dieettiviidakkoon eksyy.
Tulee näitä, että kolesteroli ei olekaan vaarallista, Puska tuhahtaa.
Ravitsemus on monimutkaista ja kertoo erikokoisista riskeistä. Ei yksi johtopäätös kumoa tuhansilla tehtyjä tutkimuksia."

Sokeriveroa voisi nostaa, rasvavero on ongelmallisempi, vanhempien ei pitäisi nillittää kouluruoan laadusta, keskikaljaa pitää laimentaa. Kansanterveyden pitää olla tärkeämpi kuin talous.

äh, nälkä, juustoa ja voita. Onko muuten juustoaminen pätevä verbi? :D

lis. Pakko leikkiä sanoilla, kovarasva tyhmentää aivon. Juustoa ja voita, uusi reality-konsepti. Heraa ja rahkaa! Separaattorikuningatar! Puska Kiinassa - Johda sinä Meitä. äh

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-21 00:17:44 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-21 00:38:25 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
They just don't play that good ol' rock'n roll music anymore.




_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-21 00:56:05 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
Herne nenässä... Rokenrol poistaa vaivan ja tuskan! :mrgreen:






_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-21 01:05:43 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-21 09:01:33 
Poissa
Avaruuskarppi
Avaruuskarppi

Liittynyt: 2011-05-09 07:17:02
Viestit: 15270
Herätys!


_________________
Vuodesta 2011
Ihmiseläimen lajinmukainen ruokavalio
En ole vielä pudonnut.

Once you have been taught to think, it's hard to stop.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-21 12:47:32 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
Just joku päivä takaperin kävi vanhempi rouvashenkilö kauppaamassa jeesuksen ilosanomaa, ehdotti keskustelua raamatun totuudesta. Kieltäydyin kohteliaasti - olen issekseni tutustunut ko. opukseen, että sikäli ja niinku. Suositteli vielä ovenraosta nimettyä ja numeroitua psalmia, en muista mikä oli. Jumala kuulema haluaisi sotien loppuvan maailmasta, tästä oltiin sydämellisen yksimielisiä. Toivotin hyvää jatkoa. More faith!

Faith no more on jotenkin tyrkky, kalsea soundi. Ostin joskus ceedeen, koska oli in ja pop. Liikayrittämistä, whatnot, ei kuitenkaan täysin paska! 8)
Wolfgang Amadeusilla samaa vikaa, menee viulunkitkutukseksi. Ehkä aikansa standardeja oli pakko noudattaa, että sai suolaa leivän päälle, ja palan painiketta. Ei oo helppoa ihmelapsen elämä, ei.

Tästä miellejohtumana Puskaan. "Tulee näitä että kolesteroli ei olekaan vaarallista, Puska tuhahtaa." Pekan tuhahdus kertoo enemmän kuin tuhat mediatutkimusta? Maailmanpelastaja-Pekan ylimielisyys ei ole tutkimuksin mitattavissa. Ei tule äijä tunnustamaan virheitään ikinä koskaan. Toivottavasti elää 120-vuotiaaksi, se näkee ken elää... :D Minäkin kuolin joulukuussa, tuli viisi vuotta täyteen. Ehkä alkoholi ja tupakka on pitänyt hengissä, käänteisosmoottisesti eli paradoksaalihapokkaasti, karppauksesta huolimatta?

Tästä liukkaasti jääkiekkoon, voittaako Suomi jatkoajalla! Jänskää. Odottelen matsia herkkusuinpäin, napostelulautaselle aurajuustoa, herkkusieniä, paprikaa... kaikkee!

Jaa musaa, äh, keksi mitään. Tuttua ja turvallista, sanoi varsa harharetkiltään laumaan palattuaan. Kärsii norsutkin. Tuskin, epäili pappi. äh :D


_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-21 13:11:48 
Poissa
Avaruuskarppi
Avaruuskarppi

Liittynyt: 2011-05-09 07:17:02
Viestit: 15270
:D Tämä ei ole tyrkky, This is England.


_________________
Vuodesta 2011
Ihmiseläimen lajinmukainen ruokavalio
En ole vielä pudonnut.

Once you have been taught to think, it's hard to stop.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-21 13:54:56 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
Tuttua kauraa, familiar cereal. :D


_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-22 11:36:41 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
Juupa joopa, eilinen meni jääkiekko-napostelulautasen voimalla. Napostelin matsia seuratessa koko paketin aurajuustoa, purkillisen herkkusieniä, yhden kylmän grillimakkaran ja puolikkaan vihreän paprikan. Ja makiaisena Poppamiehen paholaisen hilloa, akka kierrätti joululahjaksi saamansa sokeripommin mulle, mitä väliä apinan terveydellä - syöhän se riisiä ja perunaakin! :mrgreen:

Hyvin piti nälän poissa napostelulautanen, iltapalaksi paistelin paketillisen kylkisiivuja. Tällä kertaa reilu rasvarantu siivuissa, varsin rapsakkaa ja makoisaa oli. Luvattoman paljon vaihtelee rasvaprosentti saman valmistajan kylkisiivuissa, onko eri tuottajien possuilla eroja rehussa, vai mikälie.

Lukaisin loppuun tämän - http://rasalas.fi/kirja.php?id=85. Totesin kirjasen puolivälissä, voisi olla Heikkilän itsensä kirjoittama, dogmit ja prinsiipit sisäistetty. Aitoa ruokaa, luonnollisia rasvoja, muovimargariinia, lääketehtailla liikaa valtaa hoitokäytäntöihin, lääkevetoinen terveyspolitiikka, virallisterveellisen katastrofaalinen vaikutus terveyteen jne. Tuttua juttua karppaukseen perehtyneelle, paikoitellen turhan pateettista tekstiä, mutta ihan jees. Ruokareseptejäkin löytyy.

Seuraavaksi luen ihan jotain muuta, Tuomas Kyrön Kunkku. Kehuttiin jossain lehtiarvostelussa.

Tänään ajattelin syödä riisiä, lauantai on karkkipäivä! Kourallinen basmatiriisiä, sikanautaa, kukka- ja parsakaalia, chiliä, valkosipulia, ehkä kookosmaitoa. Perussetti, sötkönhötkö.

Linkki vaiks tähän loppukaneetiksi, KeittiöKemiaa. Pitää tiskata, tarttee puhtaan riisinkeittokattilan ja lautasen.
https://wiki.helsinki.fi/pages/viewpage ... d=30652875

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-25 14:06:28 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
moi kirjoitti:
Tänään ajattelin syödä riisiä, lauantai on karkkipäivä! Kourallinen basmatiriisiä, sikanautaa, kukka- ja parsakaalia, chiliä, valkosipulia, ehkä kookosmaitoa. Perussetti, sötkönhötkö.

Lauantai olikin laiskanpäivä, 'napostelua', juustoa ja voita ja kaikenlaista helppoa. Laiskan viikonloppu muutenkin, olumppialaiset ja kaikkee, suomi voitti käytännössä jääkiekossa kultaa...

Sunnuntaina kokkailin, edelleen laiskana, sikanautariisisötkön, osoittautui herkulliseksi. Koskaan ei voi olla varma, kun apina kokkaa! No, perusvarmaa puolustuspelaamista yleensä, terävin vastahyökkäyksin maustettuna, luottaen oman pään pitävyyteen. Alkaisko pokeriammattilaiseksi, ja/tai pörssikeinottelijaksi. Maalivahdiksi, Tikkurilan tehtaille! 8)

Jotenkin onnistui sötkön kokkailu just kohdilleen, ainekset, lämpötilat ja rytmitys. Pelaa vaan sitä omaa peliä, katsoo mihin se riittää!
Kattilaan keskilämmöllä kookosöljyä ja voita, pakastekruunuvihanneksia puoli pussia, basmatiriisiä pikkasen. Tovi eli hetkonen hämmennystä ja sekoilua, ehkä ripsaus curryjauhetta ja kuivattua timjamia, kuumaa vettä tilkka ja pari desiä kookosmaitoa, suolaapippuria ja haudutuskeitosta.
Sikanautaa 400g kuumalle pannulle, pikkasen voita ja kookosöljyä. Paistelua tovi, lämpöä vähemmäksi, sipulia, tomaattipyreetä, sambal oelekia, savupaprikajauhetta, currya, inkivääripilkettä, valkosipulia, kuivaa timjamia ja rosmariinia, suolaa... huh. Ja eiku sötköksi kattilaan ja namnam. Jotenkin noin.

Tänään jatkan riisilinjalla, ehkä olen hiilarihimoinen, rasvaa, vihannesta ja prodee mausteineen. Hyväkarppia, vaikea saada riittävästi hiilaria, <100g, ilman riisiä tai pottua.

Se siitä, Maaseuduntulevaisuuden päätoimittaja luonnehtii Pekka Puskaa ja maailmanmenoa omintakeisella ja valistuneella tyylillään,

maaseuduntulevaisuus.fi kirjoitti:
Lauri Kontro: ”Pekka Puska voi olla vaarallinen mies..”

Pekka Puska on mies, joka on osoittanut, että maailmaa voi sittenkin muuttaa.
Eläkeyhtiöiden kabineteissa olisi kannattanut seurata, mitä Puska tekee. Suomalaiset ovat pikku hiljaa alkaneet elää paljon entistä pidempään. Syy on Pekka Puskan.

Puska tuli aikoinaan nuorena lääkärinä Pohjois-Karjalaan. Metsämaakunnassa syötiin, kuten oli aina syöty. Kun oli ruisleipää, piimää ja läskiä, niin kyllähän sitä jaksoi. Päälle kun vetäisi vielä askin norttia päivässä ja lauantaina puolikkaan kossua, niin johan kelpasi.

Pekka Puska pilasi tämän ilon ja ruokavalion. Pitkin maakuntaa järjestettiin tupailtoja, joissa kerrottiin miten piti syödä. Rasvasodiltakaan ei vältytty, kun Puska saarnasi liiallista rasvan käyttöä vastaan. Emännät alkoivat vahtia isäntien ruokalistaa.
Sanoma meni läpi ja kansa tervehtyi. Loppujen lopuksi pohjoiskarjalaiset äänestivät Pekka Puskan vielä eduskuntaan.

Puska kävi välillä lainassa maailman terveysjärjestössä WHO:ssa, kunnes palasi takaisin Suomeen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtajaksi. Siitä tehtävästä hän eläköityi äskettäin.
Nyt professorilla on aikaa harrastuksille. Ja mitä mies suunnittelee. Aikoo laajentaa Pohjois-Karjala -projektin koko maailmaan.

Pekka Puska on osoittanut, että on järkevämpää ja halvempaa hoitaa terveyttä kuin sairautta. Jos ihminen syö ja liikkuu sopivasti, se riittää. Huonot elintavat ruokkivat sairauksia.
Jokainen kuolee johonkin, mutta takarajaa voi siirtää. Tai jos elämää ei voi pidentää, sitä voi ainakin leventää.

Puska on käynyt myös tupakan ja viinan kimppuun. Näitäkin aineita voi käyttää, mutta kohtuudella. Keskiolut pitäisi siirtää Alkoon ja tuoda kauppoihin sen asemesta kakkosolut, kuten Ruotsissa.
Kun Puska suututti kolmekymmentä vuotta sitten meijeriteollisuuden, hän on saanut nyt vastaansa panimot. Maailman nautintoainetehtaat ymmärtävät, että Pekka Puska voi olla vaarallinen mies.

Kaikki maailman väestötieteilijät, huomio, Pekka Puska tulee. Väestöennusteita kannattaa tarkentaa. Kohta koko maapallolla eletään pidempään kuin ennen.


Ja,

Lainaa:
Syömäsi ruoka voi olla yhtä aikaa terveellistä ja ympäristöä kuormittavaa. Tiedot eri näkökulmista ovat olleet hajallaan, mutta nyt uusi verkkopalvelu yhdistää tietoja. Testaa omat ruokavalintasi.

Ravinnon terveellisyyden kokonaiskuvan hahmottaminen tai terveellisten ja samalla ympäristöystävällisten valintojen tekeminen on tähän saakka ollut hankalaa.

Tiedot on esitetty useissa eri paikoissa ja niiden yhdistäminen on vaatinut vaivaa.

Nyt Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT on kehittänyt laskentamallin, joka yhdistää tiedot. Jokainen voi kokeilla omien ruokavalintojen vaikutuksia verkkopalvelu Foodwebin avulla.

http://foodweb.ut.ee/Ateriasovellus_288.htm



äh, höh, ja pöh.

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-25 14:42:43 
Poissa
Avaruuskarppi
Avaruuskarppi

Liittynyt: 2011-05-09 07:17:02
Viestit: 15270
Luita on ainakin noissa korseteissa.


_________________
Vuodesta 2011
Ihmiseläimen lajinmukainen ruokavalio
En ole vielä pudonnut.

Once you have been taught to think, it's hard to stop.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-25 15:04:38 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-25 15:13:43 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
Lainaa:
Nyt professorilla on aikaa harrastuksille. Ja mitä mies suunnittelee. Aikoo laajentaa Pohjois-Karjala -projektin koko maailmaan.

Bon voyage! Libertee ja fraternitee.
Tekis mieli kaivaa joku Pohjois-Karjalaketju tähän, mutta pitäydyn laiskuudessa. Alussa oli sana, ja akka oppi kieltosanan, eiku mitensemeni. Aataminaikuisia juttuja jaksa. :mrgreen:


e. äh

_________________
äh


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Re-moi,
ViestiLähetetty: 2014-02-26 08:21:20 
Poissa
apina
apina

Liittynyt: 2009-12-21 22:22:11
Viestit: 10830
Reiska-lehti ja Moikkulan Sanomat kirjoitti:
Reiska-lehden yleistoimittaja Jargo Nyytti-Kestilä kutsui viime viikolla pyöreän pöydän ääreen joukon suomalaisia vaikuttajia ja eri alojen osaajia keskustelemaan uusista ravitsemussuosituksista ja pienen, mutta äänekkään, karppaajayhteisön vaikutuksesta kansanterveyteen ja yhteiskuntarauhan järkkymiseen.

Itseoikeutettuna kunniavieraana oli kansanterveysapostoli Pekka Puska, äskettäin eläköitynyt Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen entinen puheenjohtaja, joka kiireisestä aikataulustaan huolimatta halusi osallistua tärkeänä pitämäänsä keskusteluun.
-"Karppaus on hiipuva trendi", malttamaton Puska tokaisee jo ennen kuin joukko ehtii asettua pöydän ääreen!

Eläinsuojeluyhdistyksen edustajana toimi yhteisötieteen ylioppilas Miinalotta Kotivalo, mukanaan kumppaninsa, löytökissa Murmeli, joka kasvisruokaan totuttuaan rauhoittui ja täten Miinalotta uskalsi ottaa rakkaan kumppaninsa tueksi mahdollisesti kiihkeäksi yltyvään keskusteluun.

Vegaaniliiton näkemyksiä valotti Itä-Uudenmaan piirijärjestön varapuheenjohtaja, ympäristötaiteen klosetti, hajulukkoasentaja Jukka "Jukkis" Puska, joka ei nimestään huolimatta ole sukua terveystohtori Puskalle. Hän saapui suoraan Helsinki-Vantaan lentokentältä, kirsikanpoiminnan Euroopanmestaruuskisoista saavuttamansa hopeoitu mungpapu kaulassaan hamppunarussa roikkuen. Lämpiössä kuultiin hyväntahtoista naljailua Jukkiksen ja Pekan kesken mahdollisesta sukulaisuudesta. Samanlainen huumorintaju pojilla!

Maatalouden edustajana nähtiin Agronomiliiton rojektijohtaja, puimamaisteri Ylva Surström. Ylvan taskuista putoilleet rypsin- ja rukiinsiemenet aikaansaivat hersyvän naurunremakan keskusteluun valmistauduttaessa!
Agronomiliiton edustaja välitti, myös keskusteluun kutsuttujen, apulaisprofessori Ursula Schwabin ja professori Mikael Fogelholmin terveiset. He olivat estyneet saapumasta keskusteluun työkiireiden vuoksi, he olivat Raision kustantamalla maailmankiertueella Ugandassa, pohjustamassa terveyslähettiläs Puskan Afrikasta alkavaa valistusluentosarjaa, sekä tutkimassa rukiin ja rypsin viljelymahdollisuuksia tropiikissa. Professori Fogelholm aikoi kuulema juosta Kilimanjaron huipulle ja takaisin. Tempauksen tarkoituksena on todentaa rypsiöljyn ja ruisleivän terveysvaikutukset.

Teollisuuden ja kaupan edustajana esiintyi Nutria-konsernin ja Ö-ketjun hallitusten apulaiskamreeri Voitto Maksimainen. Varma voitto, vitsaili kamreeri, olettaen keskustelun kehkeytyvän kilpalaulannaksi!

Karppaajien edustajien mukaansaaminen osoittautui vaikeaksi. Epäluuloisesti, jopa vihamielisesti mediaan ja viranomaisiin suhtautuvat karppaajat eivät mielellään esiinny julkisesti, vaan pysyvät mieluummin suljetuissa yhteisössään, samanmielisten turvallisessa seurassa.
Reiska-lehden tiimi sai haalittua paikalle kaksi edustajaa karppaajien umpimielisestä joukosta. Heistä toinen oli Reiska-lehden haastattelussa julkikarpiksi tunnustautunut autonomisen taksonomian liperiaatti, Aladobian kunniakonsuli, lihamestari Albert Vötkylä.
Albertin mukanaan tuomat eväät aiheuttivat Miinalotassa ja Jukkiksessa inhon väristyksiä ja pakokauhua. Lihamestarin tuohikontissa lepäsi voissa uppopaistettu sian potka, litran kuohukermatölkki ja tiu maksapatee-voitäytemunia. "Oli mulla puoli kiloa kasviksiakin olevinaan, liekö ituhipit nälkäänsä näpistäneet", kuului Albert mutisevan käytävällä konttinsa sisältöä tutkaillessaan.

Karppausleirin toinen edustaja oli järestysmies, Kupittaan jäähallin konemestari Hannu-Jortikka Visapää. Hannu-Jortikka ja Albert osoittivat välittömästi yhteenkuuluvuutta Hannu-Jortikan manattua unohtaneensa eväänsä. Lihamestari Vötkäle ilmoitti jakavansa auliisti omistaan. Aina pitää olla vierasvaraa, joviaali kansanmies hörähti!

Jatkuu seuraavassa numerossa, tahi ei jatku!

toim. huom. Reiska-lehti on yhdistyneiden Ratto- ja Seiska-lehtien journalistisen perinteen jatkajaksi perustettu magazinetyyppinen, ajankohtaisiin ilmiöihin ja ihmisiin pureutuva miesten ja naistenlehti.
Moikkulan Sanomat on Moikkulan vapaakauppa-alueen paikallislehti ja maattomien maamiesten ja äänettömien yhtiömiesten pää-äänenkannattaja.

_________________
äh


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 848 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 17 8 9 10 1143 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)