Tervehdys
reetnekka 
!! Kiva oli kuulla "amppari"kuulumisia! Kohtalainen sato taisi tulla, eihän tämä kesä ollut kummoinen noin mehiläisten kannaltakaan. Yleensä meille tuli liki 100kg/pesä, huippukesänä meni yli. Tuo tuore, vastalingottu hunaja (linkousvaiheessa vielä) kuuluu samaan ryhmään kuin tuoreet mansikat. Eli sitä herkutellaan, kun sen aika on! Kyllä minäkin söisin. Se tuoksukin on mahtava, kun linkoaa. Tykkäsin niistä kuorituista vahoista, pistelin ison kasan poskeen ja pureskelin niin kauan kuin hunajaa irtosi. Sitten vaan sylkäistiin pois ja uusi tilalle. Ai kun suu napsaa nyt kun vain ajattelen

. Tsemppiä pörriäisille talven varalle. Jos on pitkä lämmin syksy, niin käy tarkistamassa pesän tilanne, voi tarvita lisää sokeria.
Sitten ruokaaruokaa.
Pannulla voissa haudutettua kaalta ja savupalvia. Lisäksi kaalikurkkusalaattia ooööllä ja sitruunalla, ja savujuustoa siivu. jälkkäriksi vähän kanankoipea (oli entisiä jämiä) ja saksalaisia muutama.Ei ollut hirmuinen nälkä, mutta kello oli jo niin paljon, joten piti syödä. Ketoosi on nostamassa päätään. Eilen illalla tikku värjäytyi jo hieman, eli 0.5 oli. Paino on jatkanut laskuaan, eli -300g eilisestä. Nyt ollaan tasan 81kg. Enää 1,1kg tavoitteeseen. Sitten taas uusi tavoite kehiin. Jos tämä jatkuu näin, niin käänteinen on tehnyt tehtävänsä, eli toimii!!
Ihanaa aurinkoista päivää kaikille. Meikä yrittää vetäytyä päivälevolle, viime viikko on vaatinut veronsa....