|
Aurinkoa, vähän kylmempää keliä ennenkuin lauhtuu. Kohta alkaa olla kevättalven lämpötiloja, ei vielä plussia, mutta aurinko jo lämmittää päivä päivältä enemmän. Tänään 21 pvää eka piikistä, saapa nähdä milloin saa toisen, eivät paljon etukäteen ilmoittele, mutta nythän ei ole kiire. Rokotteista on taas ollut puutettakin, lyhyet varoitusajat noissa toimituksissakin. Pistetään päivän luvut eli menehtyneitä lisää 138, yht ilmoitettu 12 326 ja viivettä edelleen, uusia tartuntoja 4 070.
Tänään lounas tonnikalasalaattia ja ryskit, päivälliseksi bratwurstia ja hapankaalisalaattia, juustoa. Kahvia ja vettä. Lapsenlapsi hoitanut auton hoitoon, ne jarrut taas. Sanoin että tottakai maksan kun minähän sitä olen lumihangessa seisottanut vaikka eivät sitä kysyneetkään. Eka talvi jolloin se seisoi oli kun katkaisin jalan, sen jälkeenhän sain nuo ostospalvelut kun samalla tuo ahtauma todettiin vakavaksi ja jäi kauppamatkat, ja nyt viime ajathan on Korona sitten pitänyt kotona. Ajamaanhan pystyn rikastimen kanssa hyvin, mutta jos sitten sattuu jotain matkalla, niin on hankalaa ja nyt on kuitenkin kyytipalvelu jos tarvitsee lähteä, vaikkapa sinne kauppapuutarhaan. Joku hortensia pitäisi saada ulos. Lady pitäisi jakaa ihan selvästi, se alkaa olla tosi ahtaalla ja kasvaa ylöspäin eli sitten ei pian juuret yllä kunnolla alas ja ahtaalle näyttää uusien bulbien kasvu. Kun uskaltaisi. Youtube tietysti opettaa mutta silti. Ruukkuja ja orkideamultaa kyllä on, mutta pitää vielä opiskella lisää, eloonjäänti tärkeää. Kukillakin.
Lisäys: Niinpä sitten tupsahti pihaan pari neitosta ja kakkospiikki Pfizeria pistettiin. Pistos tosi ohuella neulalla eli ei minkäänlaista kipua. Istuivat hetken tarkistaen että voin hyvin ja nyt sitten jo seuraavaan paikkaan menossa. Kissat mukana seuraamassa, Leiakin tuli piilostaan.
Ja vielä vähän juttua, Sosiaalihallitus ilmoittaa Koronaan kuolleet lääkärien kuolintodistusten perusteella ja siellä nyt rekisteröity 11 273 kuolemaa. Meiilä kunnassa joku 6300 asukasta ja Koronaan kuolleita nyt 102. Eli on ne luvut täällä Tukholman ulkopuolellakin aika hurjia.
Edit; nyt tuli hieman turhan hurjia lukuja, korjataan 102 on piirin, noin 130 tuhatta asukasta ja kunnassa 17 vanhustenhoidon asiakasta. Eli alkaakohan dementiaa jo esiintyä?
_________________ Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ketoruokavalion ja Annikan LCHF tyyliin. LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa. Old lives matter.
|