karppaus.infon arkistoitu foorumi

Mun ongelma on se, että en niinkään lipeä karppisafkoista. Otan vaan siihen rinnalle maitosuklaan, leivän ja muun semmoisen turhan Ja se sit näkyy.

_________________
"The knack of flying is learning how to throw yourself at the ground and miss."

En mä pystyis täysin palata hiilarimaahan kun voita ja täysrasvaisia maitotuotteita tulee käytettyä sen verran että pitää nälän hyvin poissa. Välillä syön monta viikkoa putkeen leipää joka päivä, mutta maksimissaan 4 viipaletta päivässä joten hiilarit jää melkeen aina alle 100. VT-aikoina pysyi nälkä poissa 1-2 tuntia jos olin syönyt 2 leipäpalaa kevyillä täytteillä. Nykyään laitan niin paljon voita ja muita täytteitä että jaksan hyvin 4-5 tuntia. Eli en todellakaan enää pysty syömään isoja määriä leipää karppitäytteillä.

Ainut mihin mä repsahdan on suklaa, mut nyt oon näköjään vihdoin päässyt makeanhimosta eroon kun olin muutaman viikon täysin ilman sokeria... Karppasin siis lähes vuoden niin että maitosuklaata meni tosi paljon. Onneks rajoitin hiilareita samalla, sillä en lihonnut yhtään.

Mulla ainakin autto runsas rasvan käyttö myös silloin kun syön hiilareita. Rasvan avulla pysyy määrät kohtuullisina.

Hyviä ideoita pulpahtelee, mutta se perimmäinen kysymys on edelleen vähän auki. Miksi jossain vaiheessa lyödään lekkerpeliksi ja annetaan pirulle pikkusormi. Mä olen tätä miettinyt koko karppausajan, siis ainakin 4 vuotta. En vaan keksi sitä, että miksi leipä, puuro ja moni muu alkaa kiinnostamaan, kun on hetken mennyt hyvin. Perunaa en pidä kovin pahana, kun se on ainakin mulla lähinnä suuruste padoille ja määrä todella pieni. Mulle henkkoht vaikeinta on lopettaa ajoissa. Eihän siivu pari leipää ole paha, mutta jos niitä siivuja on viis ja niiden päällä sentti voita, niin sehän on kropalle aikamoinen rasite, vaikka se rasva siellä vs-heilunnan jarruna onkin. Eikä se välttämättä jää edes siihen viiteen palaan vaan niitä syödään niin kauan kuin riittää tai on ähkyssä.

Edelleen väitän, että semikarppailu ei onnistu, niin kuin sanoin jo muutama vuosi sitten asiaa pohtiessani. Se ei siis ole minkäänlainen parannus ruokavalioon, jos lisää rasvaa, jos ei samalla hiilarit vähene. Rasvanlaadun tarkkailu on mulle se tärkein juttu. Mieluummin ilman rasvaa kuin teknomoskaa. Sekään ei auta, jos ei se kokonaisuus ole täysin hallussa. Jotain siis puuttuu. Onko se perimmäinen totuus sitten kuitenkin mikroissa, eikä ollenkaan niissä makroissa. Parikin lukemaani opusta sanoo, että se mille olet allerginen, niin sitä tekee mieli. Ei välttämättä väärin sekään. Kovin vaikean asian taisin nostaa pöydälle.

Onneks meitä on jo niin monta, että ideoita, selityksiä, havaintoja, kokemuksia on niin paljon, että se vastaus löytynee jonain päivänä. Kiitti kaverit.

***
Maggie ehti väliin tätä kirjoittaessa ja kun puhumme osittain samaa asiaa, niin postaukseni ei liity sinun postiisi, vaan on tarkoitettu yleisellä tasolla ajattelimisen aiheeksi ja keskustelun jatkeeksi.

_________________
Cats are carnivores.

No mä olen karpannut 9 vuotta enkä ole törmännyt tollaseen. Ehkä jos oisin jotenkin joskus ollut hiilaririippuvainen, niin vois olla toinen juttu. Aloitin siis montilla, sieltä heti alussa "luontaisin keinoin" aika vähähiilariseen alakarppiin (valkuais+hiilari-kielto teki hiilareista niin pahaa sapuskaa, ettei se enää kiehtonut).

Toki teen poikkeamia ruokavalioon, kuten kuka tahansa, mutta kuten Monti sen sanoi, sen jälkeen palataan vaiheeseen 1. Ehkä poikkeaman ajatteleminen "repsahtamisena" (mä en voi tälle mitään!) on se ero. Tietoinen poikkeama, jonka tietää yhdeksi kerraksi, ja josta nauttii täysin siemauksin, ei romuta uskoa omaan itseen ja hallintakykyyn. Ja sanomattakin on selvää, että jos on pahasti fyysisesti addiktoitunut, niin tällainen ajattelumalli ei ehkä toimi.
Eli mä näkisin kaksi syytä sille, miksi ei pysty noudattamaan rajoittamista. Keksikää vielä lisää.

Sitten vielä se vanha viisaus, että on paljon helpompi ajatella sinistä, kuin olla ajattelematta punaista.

_________________
"Misteepä sitä tietää mihin pystyy enneku kokkeiloo!"

Minulla kompastus voisi olla se että ravintolassa on kiva käydä syömässä, etenkin buffet-ravintoloissa.
Ja kun ne buffetissa olevat pizzat ja peruna eri muodoissaan, ja friteeratut ja leivitetyt jutut voi himottaa....

En ole kyllä erityisen paljon retkahdellut tässä, mutta olenkin aika newbie.
Ketjun otsikon dilemmaan voisi ajatella olevan vaikutusta silläkin, että karppaamisen uutuudenviehätys on jo karissut; se aloittelijan uppoinnokkuus ja fanaattisuus.
Sillon voi ajan mittaan tulla retkahduksille alttiimmaksi.

_________________
"Move your ass!"

Ja joillain ihmisillä on ihan oikeasti sokeririippuvuus, joka saattaa karpatessakin tarttua johonkin ihan pieneen määrään sokrua (esim. liikaa marjoja aterialla, vaikka ne marjat miten hyvästä olisivatkin) ja siitä tulee himot päälle. Himoja vastaan on kurja taistella, joten annetaan periksi.

_________________
Jos jonkinlaista ylläpitoa ja laifstailia, vilkaisehan!

"Remembering you are going to die is the best way I know to avoid the trap of thinking you have
something to lose. You are already naked. There is no reason not to follow your heart."

Mä ajattelen aika samanlailla. Mulla on kuudes vuosi menossa ja muutamia poikkeamisia ruokavaliossa on ollut joka vuosi mutta ne on kestänyt suunnitellusti sen hetken ja sit oon jatkanut taas karppaamista. Mä en koe karppamista vaikeaksi enkä koe että mistään hyvästä oon joutunut luopumaan ,vaan että nykyään saan syödä parempaa ja maukkampaa ruokaa kuin ennen. Hiilariherkut ei houkuta eikä koukuta kun syömiset on balansissa. Jos joku hiilariherkku alkaa houkuttaa niin sit tarkkailen että onko syömiset ok mun kannalta.Kun syö ravinteikasta ruokaa niin elimistö ei huuda höttöruokaa ja se on tosi vapauttavaa. Jotain tällästä tänään...

_________________
Elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. Eeva Kilpi

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin. Mauno Koivisto

Itsellä ainakin viimeistään kolmantena hiilaripäivänä tulee niin armoton päänsärky, vatsan myllerrys, kaasuvatsa, ja sumuinen näkö, että tietää missä raja menee taas pitkäksi aikaa

_________________
Tein makro- ja kalorilaskurin, tässäpä näin: http://koti.mbnet.fi/juhau/makrolaskuri/

Yksi hyvä keino on mennä yksinkertaisesti päivä kerrallaan. Never say never, ei se toimi!

Päätin eilen pitää ruisleipä-päivän, ja söinpä vähän karkkiakin.. Tänään on olo niinkuin krapulassa olisi, paino heti puol kiloa enemmän, ja eipä haluta leipää enää. Jos yleensä menee suht karpisti, jo yhden päivän hiilarimätöstä pitäisi kyllä tulla paha olo, ja sitten on taas helppo siirtyä järkevämpään linjaan. Pitää vain huolta siitä, että aamuksi on aina jotain terveellistä ja hyvää syötävää, niin sillä linjalla on helpompi jatkaa loppupäiväkin. Nyt mulla haluttaa tietysti napostella kaikkee, noh, sittenpä napostelen mut pitäydyn juustossa, pähkinöissä, jne Ja lisäksi tänään salile pumppaamaan hiilarit hyötykäyttöön Aina tulee uusi päivä ja uusi mahdollisuus tehdä hyviä valintoja.

_________________
~Smiling is my favorite exercise~

Luopumaan en ole joutunut mistään. Aikalailla samaallatyylillä menen. Hiilariherkkuja syön satunnaisesti milloin mitäkin mutta mulle helppoa palata takaisin. Ei ole jäänyt kertaakaan mitään monien päivien pakkoherkuttelua päälle.

Yrittelen vastata täältä rapakon takaa, maasta jossa jalostetut hiilarit (transseilla tai juomissa) ovat halpoja tai ilmaisia kokousmatkalaiselle ja jonka hotellin ilmaisen aamiaisen ainoa syömäkelpoinen osa on maitokahvi. Ja vastaus surkeasti enpä tiedä. Itsekuri ei auta kun sitä ei ole, mutta meillä neljästä neljä selviää omin voimin kotona ja kylässä; hiilareita tulee maistettua jos ne näyttävät hyviltä, vaan oikea ruokakin on niin hyvää, että Siperia on ehkä opettanut valitsemaan?

Arvataanko jotain?
1. Kerran rikottua metaboliaa ei voi ehkä verrata aina terveenä pysyneeseen (á la Kitava tai meidän perheen jälkikasvu, joka voi syödä monenlaista rasvansa kanssa, kunhan ei tee sitä jatkuvalla syötöllä suomalaisten ruokasuositusten mukaan). Sopivien valintojen määrä näyttää vähenevän ongelmien ilmaantuessa, eikä kaikkea taida voida palauttaa nollatilanteeseen vain kiloja tiputtamalla, vaikka sopivilla valinnoilla voikin pysyä oireettomana tai ehkä jopa terveenä?
2. Laatuun ja hyvänmakuiseen rasvaan keskittyminen voi auttaa yllättävissä asioissa: kelvottomt tarjoukset voi jättää syömättä ja keskittyä sosialiseeraukseen, kun ei ole nälkä, lentokoneaterian syömäkelpoisimman osan voi hoitaa kuntoon muutamalla ruokalusikallisella voita, viinaa ei yllättäen teekään mieli enempää ensimmäisen (ja parhaalta maistuvan) ruokaoluen jälkeen, aamiaisen ja/tai lounaan voi korvata helpoilla kämppäkaloreilla (juustoa, maitokahvia tai -teetä, vettä, hedelmä) ja syödä sitten paremmin kun tilanne sellaiseen löytyy, ja voi keskittyä johonkin muuhun kun ruokaan kun jetlag, päänsärky, väsymys ja nälkä ei vaivaa keskittymiskykyä.
3. Tai ehkä meikäläisen onnistumisen takana oli vain kiroukselta pitkään näyttänyt onni saada niin kurjat geenit, että niiden kanssa on pakko katsoa mitä syö tai voida huonosti (mikä on ihan eri asia kuin lihominen). Siperia opettaa etsimään vaihtoehtoja, jotka kroppa kestää. Jos ei ensimmäisenä vuotena, niin myöhemmin, oppijan taidoista ja kokeilujen onnistumisesta riippuen. Itse kuulun hitaasti oppineisiin kun karppauksessakin helpoin tyyli löytyi vasta vuosien jälkeen - mutta mikäpä kiire tässä on, valmiissa maailmassa?
4. Tai se onni, että omat kemialliset koukut (viljan opiaatit ja ehkä viinakin) olivat sittenkin lievemmästä päästä. Viljaa joudun edelleen käyttämään varoen, mutta hinku on mukavasti lieventynyt viime vuosina. Jopa niin, että nyt selviää kohtuukäyttäjänä kuin huomaamatta. Sokeri ja viljaton tärkkelys (ainakin jalostamattomassa muodossa) eivät onneksi himota eivätkä haittaa kohtuukäytössä.

Mutta jos kroppa ja labrat ja oma tahto ja vaaka kertovat eri tarinaa, kannattaisiko laajentaa kokeiluja? Pelkät labrat ja vaaka eivät auta pitkälle, jos systeemin kanssa ei viihdy. Eikä se systeemi jossa viihtyy, mutta joka tuo tullessaan terveysongelmia, ole se ainoa mahdollinen, jolla voisi viihtyä. Silloin pitää vain kaivaa jostain esiin se itselle JA kropalle sopivampi vaihtoehto. Ja sitä yrittäessä voi ehkä joutua unohtamaan sekä omat että ympäristön vahvat vakaumukset siitä miten homman pitäisi toimia?

Ps. Muistutuksena kuolevaisuudesta tai ehkä sittenkin vain kropan ohjailukyvystä? yhtenä päivänä kokeilin lounaaksi smoothieta (sokeriton, makeuttamaton, hedelmistä ja herasta tehty, kalliskin) lounasaikaan. Ja kuinka ollakaan, sen jälkeen olin koko loppupäivän nälkäinen, nälkäisempi kuin niinä päivinä, jolloin lounas jäi kokonaan väliin (tai niinä, jolloin se oli karppimielessäkin ok).

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)

Mä olen myös sen rentouden kannalla. Mikään ei ole multa kiellettyä jos oikeasti haluan jotain syödä. Olen vaan oppinut ajattelemaan ennen kuin teen valinnan. Jos syön nuo karkit, miltä ne maistuvat mun suussa? Onko mulla jotenkin parempi olo (fyysisesti / henkisesti) jos pistän ne suuhuni? En pelottele itseäni hiilareiden jälkeen tulevalla ololla mutta kuvittelen ihan konkreettisesti syöväni ne karkit ennen kuin oikeasti pistän niitä suuhuni. Joka ainut kerta olen todennut etten niitä lopulta haluakaan.

Itselleni on entisenä sokeriaddiktina karppauksessa ollut hienoa todeta ettei mun kroppa määrää mua. Mun ei ole "pakko" saada suklaata / pullaa jne. vaan voin ihan itse päättää syönkö vai en.

Joo tää tapahtuu helposti, että ollaan tossa himokierteessä. Typerintä on, että kun itse yrittää taistella sitten noiden himojen kanssa ja tyydyttää niitä jollain terveellisemmällä, kuten marjat, niin huomaa tunnin päästä syövänsä karkkia tms. Pitäs olla tosi tiukka linja kun vierottautuu. Ja lähinnä omat repsut just lähteny siitä käyntiin alun perin, kun on ollut pakko ottaa vaikka kakkua kylässä. Sen jälkeen on niin hyvä karppaaja ja on niin hoikka olo, että ei haittaa jos kotonakin ottaa vähän herkkuja lisää jne.

Mut itelläänkin on tieto et tulee paha olo kun syö karkkia, maha ei tykkää, tulee kuuma, sydän tykyttää, mieliala sekoilee jne. En tiedä mihin hittoon se unohtuu kun himo iskee.

Nkyisin ei enää tule juuri kompasteltua. Kuusi vuotta karppina ihan kohta, siinä ajassa on karppius syöpynyt selkäytimeen.
Jos silloin tällöin syön jotain hiilaripitoista, täytekakun palan, pienen sitruuna/suklaaleivoksen, jäätelöä, hapankorpun tai potun, maailmani ja karppaukseni ei siihen kaadu.
Viljoista, kun ne on melko minimissä, pitää tehokkaasti irti het`paikalla naamaan ilmestyvä näppy, patti tai punainen läiskä. Hyvä mittari ja muistuttaja! Eipä kyllä tee pahasti mielikään, karppiruoka on niin hyvää!

_________________
Elän hetkessä, suurella intohimolla!
Joskus kaiken loppu voi olla uusi alku!

Lainasin aloitusviestin tähän, jotta muistan mistä on kyse. Seurattuani ketjua alusta asti, olen tullut seuraaviin johtopäätelmiin; ...

Jos ja kun aloitetaan viestin ensimmäisestä sanasta, mä eli minä. Ego on vahva karpilla, no, ainakin haililla. Aloitusviestistä voinee päätellä, että kaveri on herkillä, jotain on tapahtunut elämässä. Ainahan sattuu ja tapahtuu. Eikö silloin alitajuisesti palaa vanhaan ja turvalliseen?
Poisoppiminen on vaikeampaa kuin oppiminen?

Kuka on original-paleo, penskasta asti karpannut? Teki mieli laittaa - Ranskasta asti karpannut! No, hiilarit on turvallisia, tulee olo. Hiilaria on saatavilla.

Loikkaan loppuun samantien, pännii. Mä en suoraan sanoen ymmärrä mikä on niin vaikeaa.



Eikö tuossa ole vastaus? Vaatiiko se vertaistukea, ryhmäpainetta, että ymmärtää syödä sitä mikä tekee hyvää? Sosiaalinen eläin? Onko hiilarit huumetta?
Hyvä kysymys on tärkeämpi kuin, teoria on todistettava vääräksi.

Ihme pelleilyä.
Älä mässäile sitä hyvää leipää, jos se lihottaa, tai muuten tekee pahan olon. Se on vaan tajuttava. Ite.

(krapulamoi, kaiken se tietää...)

_________________
äh

"Jonkinlaisena addiktiivisena ja auktoriteettivastaisena persoonallisuutena liika itsekontrolli aiheuttaa kapinointia, minähän vedän mitä mua huvittaa. "

Tuo matsaa minuun. Rajoituksia kammoan ja addiktioissa olen mestari.

Olen ollut vuosia hyväkarppi Montin systeemillä. Suurin pii-itkä lipsuminen tuli moniallergisen lapsen saamisesta ja imettämisestä. Pottua oli popsittava, kun juuri muuta ei voinut. Kun pääsin omiin syömisiin ja söin eka kerran lohta tuntui kuin lamppu ois syttynyt päähän kirkkaasti loistamaan! Paluu hyväkarpiksi oli siis helppo.

Perinteisesti olen lihonut talvella, ja laihduttanut keväällä ja kesällä. Joulun lisäksi kaikki synttärit osuu talven pimeinpiin kuukausiin. Viime syksynä ostin kirkasvalolampun. Oiskos siinä ollut syy, etten lihonutkaan tänä talvena. Toinen syy saattais olla totaaliraittius.

Viime syyskuun alussa päätin kokeilla viinattomuutta 3kk, mutta se on venynyt tänne asti. Ensin villiinnyin tekemään käsitöitä ja tammikuussa päätin siirtyä alakarpiksi. Tavallaan nyt kaikki se voima minkä ennen turrutin tissuttelemalla etsii kanavaa johonkin muuhun. Siitä riittää vaikka karppaukseen.

Viime aikoina kai siihen, että mun "rentokarppaus" on aika ajoin mukakarppausta
Kyttään vaakaa ihan liikaa ja stressaan painosta. Tiedostan sen, ettei nykypaino estä mua olemasta terve ja jos osaisin kattoa peiliin oikein, ei sen antama kuvakaan pitäisi kamalasti hirvittää.

Mulla on tällä hetkellä vähän ihmissuhdekriiseilyä mun äidin kanssa ja jostain lapsuudesta asti puskee sellaista traumaa, että tahtoisi vain palata vanhaan - vaikka tietääkin, ettei se kannata. Jotenkin itse sabotoi itseään.

Osatekijänä mulla sitten vielä viime vuosi (kävin armeijan), mikä sotki pakkaa aikatavalla. Niillä eväillä ei oikein edes hiilaritietoisuudesta voi puhua - ja mun kroppa tuntui vähän nikottelen moisesta kohtelusta neljän täyskarppivuoden jälkeen

Mut josko se tästä taas.

_________________
Karppi nro 2511, rento viljaton hyväkarppi vuodesta 2005 ->

_________________
äh

Minä sorruin aina aikaisemmin pitsaan, mutta en enää. Respteissä on oopsipitsa, se on mulla nytkin uunissa ja se on hyvää, ihan kuin pizzeriasta tilattua. Enää en sorru eikä närästä tuo pizza. Toinen on makeat leivonnaiset, johon sorruin. Mutta kun löysin tuon oopsin. Tein oopsikääretortun ja kermavaahtoa ja ei tee mieli muita makeita. Kokeilkaa. Mä olen laihtunut koko ajan kilon viikossa, vaikka puputtelen tuota pizzaa.